Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. elokuuta 2014

Valmiin esittelyä - sauna ja pesuhuone

Tykkään hirveästi jokaisesta talomme tilasta ja huoneesta, mutta sauna ja pesuhuone ovat ehkä kuitenkin suosikkini. On muuten siitäkin harvinaiset tilat, että jo suunnitteluvaiheessa oli aika vahva näkemys, millaista pitäisi tulla ja lopputulos on lähellä samaa. Yleensä kun on matkan varrella hieman muuttunut nuo suunnitelmat.

Rakentaja-Lasse teki nämä tilat viimeisenä ja valmista piti tulla muutamassa päivässä, koska muuttoauto oli jo sovittu ja vauva vatsassa ilmoitti, että valmista pitäisi olla. Lassella oli järkyttävä flunssa ja aina kun hän alkoi yskimään, niin kaikki talossa pysähtyivät paikoilleen, kun Kummelin "Perintöä odotellessa"-sketsissä ikään. Kaiken muun lisäksi sauna tehtiin pitkästä tavarasta paikan päällä meidän kuvien mukaan ja kattoon tuli uljas sormipaneeli, johon piti porata reijät kahdelle sadalle (kyllä, 200) valokuidulle. Stressitaso oli aikasta kohdillaan. Tiukasta loppurutistuksesta huolimatta sauna on tehty todella huolella ja pesuhuone täydentää tilaa. Osaavan rakentajan jälki näkyy kaikkialla, toki myös kauniit ja toimivat pintamateriaalit, kunnollinen toimintojen suunnittelu ja varsinkin onnistunut valosuunnitelma tekevät tiloista upeat. Hyvä Lasse ja hyvä me.


Pesuhuone ja sauna pohjassa.


Sauna ja pesuhuone haluttiin kodinhoitohuoneen viereen, lähelle päämakuuhuonetta, jotta suihku olisi lähellä ja ulko-oven viereen, josta pääsee helposti vilvottelemaan ja paljuilemaan. Koska kodinhoitohuoneesta oli jo kolme muutakin ovea muualle, niin pesuhuoneeseen haluttiin liukuovi, joka ei aukeamalla tuki reittiä ja joka sopii märkätilaan, aika lähelle toista suihkua. Huurrelasinen ovi tuo mukavasti valoa pesuhuoneeseen, sopii näkösuojaksi ja ei vesiroiskeista säikähdä.

Huurrelasinen liukuovi pesuhuoneen puolelta ja pyyhenurkkaus, jossa vauvakin viihtyy.


Oven viereen jäi tilaa nurkkaukselle, jossa on naulakot pyyhkeille, sähkökäyttöinen pyyhepatteri ja penkki tavaroiden säilytykseen. Vauva viihtyy sitterissään tässä nurkkauksessa hyvin suihkuseurana ja tähtitaivaskatto rauhoitti pientä yllättävän hyvin, kun parikuisella vatsa kupruili ja elämä oli hankalaa. Jonni halusi ihan tavallisen kylpyammeen ilman poreita tai tassuja ja sille piirrettiin sopiva kolo jo talon pohjaa miettiessä. Ihmeellistä kyllä, koloon löytyi täydellisesti sopiva amme ja voisi kuvitella, että seinät on rakennettu ammeen ympärille, eikä toisinpäin.

Amme ja laatat, joista kummatkin tykkää, kunhan niissä on lehtiä eikä kukkia.

Halusimme ehdottomasti kaksi suihkua ja niihin isot sadesuuttimet ylös. Toinen meistä voisi vaikka asua kylmässä suihkussa ja toiselle pikasuihkuja varten pitää olla niin kuumaa, että iho kihisee. Lisäksi on mukavaa, kun ei tarvitse saippua päässä odotella, että joko pääsisi. Suihkut tulivat ikkunasyvennyksen molemminpuolin ja niiden väliin lasihylly puteleille ja purnukoille. Olisin kovasti toivonut sellaista seinän sisään rakennettua syvennystä, mutta se on kuulemma ulkoseinällä sen verran hintava ja riskiratkaisu, että luovuin ideasta jo aika alussa. Bauhausin lasihylly on melkein yhtä nätti ja ajaa asiansa. Laatoiksi valittiin samaa kuin vessoissakin. Ensin koko suihkuseinän piti olla mustaa laattaa, mutta halusinkin lopulta vain yhden pystyraidan suihkujen viereen, joka rytmittää yllättävän paljon koko tilaa. Yksinkertaisilla laatoilla piti mennä, mutta RTV:llä näin meidän väreihin sopivaa Sintesis ginseng negro-laattaa, joka oli samaa sarjaa mustan laatan kanssa. Hetken mielijohteesta halusin sitäkin pystyraidan verran ammeen taakse ja pidän tästäkin ratkaisusta kovasti. Epäsymmetrisesti asettuvat pystyraidat tuovat hyvää lisämielenkiintoa tilaan sekä antavat suuntaa sopivasti sisustukselle, rajoittamatta sitä liikaa.

Suihkuseinä, laatat ja saunatilan värimaailmaa, joka sopii laattoihin shampoopulloja ja saunatyynyä myöten.


Saunaan halusimme seinän, jossa on kokolasiovi ja isot ikkunat pesuhuoneen puolelle. Jossain kohtaa voi sitten jälkikasvu rauhassa läträtä ammeessa tai suihkussa ja touhuamista voi valvoa saunan puoleltakin. Lisäksi tummanharmaista laseista tulee mukavan hämyinen valo saunaan ja olo on kuin kylpylässä. Ylälauteet suunnittelimme vastakkain, toisen hieman syvemmäksi, jotta siinä mahtuu aikuinen hyvin loikoilemaan. Alalaude on leveä ja yhtenäinen taso, johon mahtuu lasten amme helposti ja aikuinenkin vielä seuraksi. Kiuas on keskellä ja malli määräytyi sen mukaan, mitä tekniikkaguru voi itse koodailla ja etäohjata, joten Harvian Kivi PI90E oli aikalailla ainoa vaihtoehto ja ihan mieluisan näköinenkin. Kauan mietimme, tulisiko saunaan jotain laatoitusta tms. kiukaan taakse katseenvangitsijaksi. Mieleistä ei oikein löytynyt, mutta kattovaihtoehtoja miettiessäni törmäsin sormipaneliin, josta innostuin täysin. Meillä ei muualla talossa puupintaa juurikaan ole ja pelkkä tervaleppäpaneeli katossa tuntui hieman liian huitaistulta ratkaisulta tähän tilaan. Sormipaneelilla tuli itsellä tunne, että tämäkin on kunnolla mietitty ja kaunista sormipanelia haluttiin molempien tilojen kattoihin ja vielä kiukaan taaksekin. Tykkään itse kovasti tästä yhdistelmästä. Nyt sekä sormipaneeli että saunan seinäpaneelit ja lauteet ovat kaikki tervaleppää ja sopivat kauniisti toisiinsa. Tämä ajaton yhdistelmä sopii meille.
Harmoninen ja tilava tervaleppäsaunamme.



Parasta meidän saunassa ja pesuhuoneessa meille:
+ leppoisat löylyt
+ kesäsademaiset suihkut ja tarpeeksi iso lämminvesivaraaja
+ tilaa isommallekin saunomisporukalle
+ tähtitaivas sormipaneelissa, joka heijastuu lasiseinästä myös saunan puolelle, joten "kaksi yhden hinnalla ja vaivalla", aivan parasta
+ tarpeeksi luonnonvaloa ja tunnelmavaloa
+ kaijuttimet suihku- sekä löylyhuoneessa ja kauko-ohjattava musiikkijärjestelmä
+ tilassa rauhoittuu niin oma mieli kuin vauvakin
+ arjen onnellisuutta parhaimmillaan



maanantai 7. heinäkuuta 2014

Valmiin esittelyä - vessat

Sormet syyhyävät esittelemään valmiita tiloja, mutta kun niistä pitäisi muistaa kirjoittaa nämä postauksetkin sitten. Hitaasti mutta varmasti saan dokumentaatiota aikaiseksi.


Suunnittelimme talopohjan niin, että meillä on kaksi erillistä vessaa, jotka kumpikin ovat vessoina, eikä esimerkiksi osana kylpyhuonetta, kodinhoitohuonetta tai saunan pesuhuonetta. Lisäksi vessojen piti olla makuuhuoneiden läheisyydessä, samoin kun ulko-ovelta ei saisi olla pitkä matka, koska siinä ovellahan sen huomaa vasta, jos on kupla otsassa. Emme kuitenkaan halunneet vessoja liian lähelle yleisiä oleskelutiloja. Itsestäni on ainakin mukavaa, ettei tarvitse sohvalla istuessa tai ruokapöydän ääressä vieraiden kanssa kahvitellessa olla, niin kuin ei kuulisikaan vessassa asujan pörinöitä ja mörinöitä. Nämäkin asiat voi huomioida uuden talon pohjaa miettiessään.


Vessoista ensimmäinen asettui sitten erittäin hyvin kahden makkarin väliin toiseen päähän taloa ja toinen päämakkarin ja kodinhoitohuoneen väliin, lähelle saunatiloja ja kodarin ulko-ovea. Tämä vessa on sellainen läpikulkutila kahdella ovella, joka äkkiseltään ajatuksena voi tuntua hieman hankalalta, mutta on todellisuudessa erittäin toimiva. Vessan läpi pääsee viemään pyykit ja on helppo hoitaa vauvaa, joka nukkuu isossa makkarissa ja jonka hoitopöytä on kodarissa. Tästä toisesta vessasta tuli myös hieman erilaisen mallinen, jotta seinän takana olevalle ammeelle löytyi tarpeeksi tilaa, mutta tuollaiseen L-muotoon mahtuu hyvin kaikki vessan toiminnat.

2.vessa toimii myös läpikulkutilana khh:n ja päämakkarin välissä.

Molemmissa vessoissa on kiiltävää puhtaan valkoista Moncofar blanco brillo-laattaa (40x25) ladottuna vaakaan valkoisella saumalla ja koristeena yksi pystyraita mustaa kiiltävänraidallista Sintesis Negro-laattaa (sama koko 40x25) mustalla saumalla. Lattiassa on tummanharmaata 10x10 laattaa tummanharmaalla saumalla, jota on kaikissa meidän märkätiloissa.

Laatat ja saumat, jotka ovat juuri niin kuin pitikin.

Molempiin vessoihin tuli samanlaiset kiintokalusteet, laatat ja pikkutavarat. Tilat ovat samaa sarjaa myös saunan pesuhuoneen kanssa. Yhtenäisyys miellyttää meidän silmää ja helpotti ylivaikeita "millainen laatta ja millaiset kaapit"-pohdintoja. Seinälaatat vaihdoin ehkä kymmenen kertaa matan ja kiiltävän välillä, niiden ladonnan hieman vähemmän (laitetaanko pystyyn vaiko vaakaan), kaappien ovienvärit neljästi ja ovien struktuurin (viistottu vaiko suora pinta) lukemattomia kertoja viikottain. Nämä olivat kyllä tämän talon vaikeimmat päätökset ja kyllä kannatti vatvoa, koska nyt ne tuntuvat olevan ihan oikein.

1.vessa on lastenhuoneen vieressä ja vierasvessana.


Kaapistot ja valolipat tulivat PM kalusteelta samoin kun pesualtaat, jotka ehdottomasti halusin yhtenäisinä valualtaina, jottei tule erikseen puunattavia saumoja. Lisäksi onnistun aiheuttamaan joka kerta tulvan, kun pesen naamani, joten tuollainen yhtenäinen vedenkestävä tasoallas on juuri passeli meille. Alakaapistot ja korkeat kaapit ovat kiiltävillä harmailla ovilla, yläkaapit peilikaappien ympärillä kiiltävillä valkoisilla ovilla, jotka keventävät kokonaisuutta hyvin. Vessat ovat siis harmaata, valkoista ja mustaa, jolloin tekstiileillä ja pikkutavaralla voi tehdä kumpaankin tilaan oman värimaailmansa.
2.vessa, huomaa nyt niin muodikas keltainen, joka on tuotu sisustukseen vauvan peppurasvapullon muodossa.


Hanat ovat Oraksen tavalliset hanat, jotka täyttävät tehtävänsä. Pytyt ovat ihan perinteiset lattialla seisovat kahdella eri huutelulla, tosin etsin mallin, jonka ympäriltä on helpompi siivota. Vessapaperirullatelineet ja pyyhekoukut käytiin arpomassa Bauhausista ovien vetimiin ja hanojen väriin sopiviksi, lisäksi tilasin suosikkini, eli Design House Stockholmin valkoiset Wave-naulakot sekä vessoihin että pesuhuoneeseen. Tykkään tuon naulakon muodosta, jatkuvuudesta, yhdistettävyydestä ja samalla siitä, että siihen voi ripustaa yhden pyyhkeen tai kahdeksan ja silti naulakko näyttää hyvältä.

Vessojen pikkutavarat ja erittäin mielekkäät Wave-naulakot.



perjantai 9. toukokuuta 2014

Tervetuloa! - valmiin esittelyä



Tervetuloa meille!

Mietin, että mitenkä tämän valmiista raportoinnin aloittaisin. Noh, eteisestäpä tietenkin. Joten, jättäkää kengät ja takit naulakkoon ja siitä sitten peremmälle.

Halusimme eteisestä väljän ja ilman tuulikaappia. Tuulikaapit ovat hyviä hurjilla pakkasilla ja keräämään ne ensimmäiset kilot hiekkaa kengistä. Samalla ne tuulikaapin ovet jäävät auki siinä missä ulko-ovetkin ja kaikki jäävät riisumaan kenkiään sinne tuulikaappiin, juurikin sen hiekan takia. Itse ajattelimme arkea ja sitä kuinka mukava onkaan, kun ei ole jumissa siellä tuulikaapissa äksänä makaavan uhmaikäisen kanssa tai kuuden ruokakassin keskellä. Joten, meillä tullaan suoraan eteiseen. Pitkällä seinällä on yli 3m pitkät kattoon saakka olevat liukuovikaapit, jotka kätkevät sisäänsä tällä hetkellä kaikki meidän ulkovaatteet (niin kesäksi kuin talveksi), kaapillisen työkaluja, lamppuja, pattereita ja muuta sälää sekä tilaa vielä vieraiden vaatteille ja tyhjääkin vielä on, varsinaiset tilaihmeet.



Lisäksi jo eteistä piirrettäessä piirsimme sinne myös muutaman meille periytyneen huonekalun, jotka ovat rakkaita ja joille halusimme paikat kodistamme löytää. Mummon kirjahylly sopii hyvin laskutasoksi kenkienpukemispenkin viereen ja isäni jostain pankin muutosta pelastamat arkistokaapit 50-luvulta sopivat juurikin omaan nurkkaansa, aivan kuin se olisi niille tehty, niinkuin onkin.





 Tämä on muuten yksi parhaimpia asioita siinä, että on mahdollista suunnitella itse talonsa. Piirsimme jo suunnitteluvaiheessa myös huonekalut paikalleen ja näin pystyimme varmistamaan, että makkareiden ovien ja seinän välissä on juurikin tilaa rivilliselle Lundiaa, että isovaarini jättimäinen kirjoituspöytä mahtuu paikalleen ja että joka tilasta tulee riittävän kokoinen sen tilan toiminnoille ja kalusteille.


Eteisestä on kulku kahteen työhuoneeseen, vessaan, lastenhuoneeseen, välikattovarastoon, olohuoneeseen ja ulos, joten tila koostuu vain säilytyksestä ja kulkureiteistä ja siinä se onnistuu hyvin.


Ennen kun esittelen muita tiloja niin taidan kirjoittaa meidän talotoimittajasta ja kiintokalusteista, mutta siis, tervetuloa.

Ps. Tervetuloa myös oikeasti. 17.5. on Asuminen Akaassa-messut, joilla myös meidän talomme ja talotoimittajamme ovat esittelyssä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Toteutuneet pinnat

Talon tulevat pinnat tuli päättää jo aika varhaisessa vaiheessa taloprojektia. Mietimme näitäkin pitkään ja kirjoitinkin lattioista, laatoista ja tapettivalinnoista tuolloin. Mieli ehti muuttua noiden postaustenkin jälkeen vielä moneen kertaan, mutta pääpiirteittäin suunnitelmat pysyivät samoina.


Lattioiden laatat olivat nuo, mitä tuolloin mietimmekin. Mutta laminaatin ulkonäkö mietitytti pitkään. Havahduin täällä blogeja selatessani siihen, että yksi sauvainen laminaatti näyttäisi paljon rauhallisemmalta, kuin kolme sauvaisen näköinen. Lisäksi laminaateissa on jostain kumman syystä todella paljon punasävyisiä pintoja, joten oikean sävyn löytäminen oli välillä vähän hankalaa. Tampereen RTV:ssä sai erittäin hyvää palvelua ja kävin hakemassa erilaisia malleja kotiin moneen kertaan. Oikea lattiakin valittiin lopulta soittamalla RTV:hen ja kuvailemalla, mikä oli ollut mielestäni kiva, kun nimeä en siihen hätään juuri muistanut. Kuvailin oikein ja laminaattina on nyt Lamellan Tuhkatammi, jonka neutraalisuuteen olemme erittäin tyytyväisiä.

Kynnysten sijaan on kuivissa tiloissa kynnyslistaa ja kosteissa tiloissa ei mitään, paitsi saunan ja kodinhoitohuoneen väliin on upotettu ohut lista muuttuvan laattaladonnan takia. Kosteiden ja kuivien tilojen rajalla on tammikynnykset, jotka ovat kosteiden tilojen puolelta laatoitettuja.



Jo alkuunsa kosteiden tilojen seinälaattojen valinta tuntui vaikeimmalta. Halusimme ehdottomasti laattaa koko seinien matkalta ja aika alussa jo päätimme, että laatat saavat olla neutraalit ja kaikissa märkätiloissa samat, jotta valinta helpottuisi. Koko rakentamisen ajan sitten vielä vatvoin, onko valkoiset laatat mattaa vai kiiltävää ja tulevatko ne pystyyn vaiko vaakaan. Tässä kohtaa suuri kiitos talofirman Veskulle, joka antoi rauhassa vatvoa ja muuttaa mieltäni noin viikottain. Kun laatat piti lopulta seinään latoa, lyötiin homma aikalailla lukkoon lennossa ja olen kyllä tyytyväinen. Kiiltävät laatat näyttävät puhtaamman valkoiselta ja vaakatasossa tilat jotenkin levenevät ja rauhoittuvat. Varsinkin saunan pesuhuoneessa laatat näyttävät tyylikkäiltä ja tuovat tilaan arjen luksusta, vaikka ihan tuikitavallisia laattoja ovatkin. Yksi tärkeä seikka itselleni oli, että tummissa laatoissa on tumma välilaasti ja valkoisissa valkoinen, näyttää rauhallisemmalta ja tuo laatan mielestäni paremmin esiin.




Tapetit pysyivät aikalailla samoina, kun mitä alussa mietimmekin. Kahteen makuuhuoneeseen otimme vain maalauksen, joka tuntui rauhallisemmalta lastenhuoneessa ja työhuoneessa. Kirjastoon hommasimme Vallilan Kompassi-sarjan tapetin itse, samoin kun viherhuoneeseen tilasimme robottitapetin netistä, joka sopii mielestäni tilaan täydellisesti. Olohuoneessa on vain kaksi vuotaa puutapettia, jonka mahtava tapetoija käänsi toiveestani "väärinpäin", vuodan aukeamissuuntaa vastaan. Mutta kun muuten siinä olisi ollut köynnös puun sijaan, nämä ovat tarkkoja asioita.



Seinämaaleja meillä oli sopimuksessa kolme valkoisen lisäksi ja nämä sävyt riittivät hyvin kaikkien tilojen tarpeisiin. Eteisessä ja työhuoneessa on samaa harmaata, olohuoneen harmaa on haettu tapettivuodan pohjaväristä ja melkein osui oikein (hieman hirvitti "babyblue"-sävy seinässä alkuunsa, mutta kalusteiden myötä sävy on muuttunut omaan silmään oikeaksi). Kodinhoitohuoneeseen halusin raikasta ja puhdasta turkoosia (joka valvojamme mukaan on se perinteinen vesieristeen turkoosi), joka oli niin toimiva seinässä, että väri karkasi vielä lastenhuoneen seinällekin.


Pinnat ovat aika neutraalit ja tämän päivän tyyliin sopivat. Omaa silmää tämä värimaailma, pinnat ja kuviot miellyttävät kovastikin ja olemme erittäin tyytyväisiä - tämä on meidän koti. 



sunnuntai 2. helmikuuta 2014

It's a final countdown.

Di di dii dii, di di dit dit dii, di di dii dii, di di dit dit dit dit dii!

On se vain hieno kappale, korvamatojen aatelia. Mutta, asiaan.

Talolla on siis loppulaskenta alkamassa, valmista pitäisi olla 10. helmikuuta. Vielä on tekemättä sauna, terassit, ulkovarastojen sisäpinnat, maalaus- sekä tapettikorjaukset ja välikattovarasto. Lisäksi puuttuu sähköt, vedet, ilmastointivempeleet, hanat, altaita ja niiden kytkemiset. Jännää on. Ja näin viimeisillään raskaana ei pitäisi käydä katsomassa, että paljonko onkaan hommat edistyneet ja kuinka valmiilta näyttääkään. Ei ole verenpaineelle hyväksi ei. Mutta. Paineessahan tulee parasta, käsittämättömässä paineessa timanttia, joten aikamoinen Afrikan tähti siellä on kyllä valmistumassa.

Valmista tulee, korvissa poksuu.

Muuttopäivä on kuitenkin päätetty ja kovasti nyt vanhassa kodissa pakkaillaan ja ihmetellään, kenen tämä kaikki roju on, jota pohjattomista kaapeista löytyy ja löytyy. Onneksi halusin keittiöön aivan liikaa kaappeja, taitavat täyttyä kaikki. Samalla kun pakataan ja yritetään päästä eroon turhasta, pitää myös miettiä uuden kodin ostoslistaa. Aikalailla vanhoilla tavaroilla mennään, mutta jotakinhan on aina aivan pakko hankkia, kun ei muuten ilman pärjäisi. Onneksi tässä vaiheessa projektia ruotsalainen sisustustavaratalo on lähellä. Ollaan myös pakattu meidän melkein kaikki astiat ja kuivaruuat (ja oikeastaan kaikki, mitä keittiöstä irtoaa), joten onneksi sieltä saa myös niitä lihapullia. Ovat tulleet jo tutuiksi.

Ostoslista lihapullakauppaan, oikein omaperäistä ja värikästä.

Sukulaiset, ystävät ja kylän henkilöt huomio!
Jos vaan maittaa talkoosoppa, niin tervetuloa 15.päivä kantamaan, purkamaan ja kokoamaan.
Olette erittäin lämpimästi tervetulleita. Kaikki.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Me istutettiin yhdessä puuuuuuuuuuu...

No ei me kyllä istutettu ja se yhdessäkin on aika suhteellista. Mutta tämä mukaansatempaava renkutus on soinut koko päivän päässä, koska puuhommissa ollaan oltu.

Sisareni on perheemme (ja ehkä sukummekin) ehdottomasti taiteellisin ja hän on esimerkiksi koristellut omaa kotiaan mitä upeimmin tavoin, koristeluja samoin kun muita juttuja voi seurata myös hänen blogissaan. Yksi hallitseva elementti siskon kodissa on hänen olkkariin maalaamansa puu.

Puussa on ollut erinäisiä lehtiä ja valoja, välillä siihen on muuttanut joulupiparipuluja, tänä vuonna taisi asustaa joulupiparioravat. On puussa linnunpönttökin, kun meiltä niin ajatuksella annettu käkikello alkoi käydä hermon päälle. 

Meillä kun alkaa muutto olla taas askeleen lähempänä ja kaikki tapahtunee siinä "kuukauden sisään", niin myös pintoja alkaa tulla valmiiksi. Ja sen lisäksi, että talolla aikataulut ovat kuukauden sisään, niin muuten ne ovatkin sitten "reilun kuukauden päästä", jolloin esikoisemme pitäisi syntyä. Lähdemme siitä, että aikataulut pitävät ja aikaa on jopa ruhtinaallisesti. Katsotaan sitä sitten.

Tuleva täti lupasi jo syksyllä maalata myös vauvan huoneeseen puun ja nyt kun lattiat, seinät ja katot ovat valmiina, niin nyt oli hyvä hetki. Viime yönä etsittiin ideakuvia ja tänä aamuna, jahka molempien ranskalaiset talviautoilun ritarit oli saatu kaivettua hangesta ja jopa käyntiin, tavattiin paikallisen maalikaupan pihassa. Saimme erittäin hyvää palvelua Toijalan värikaupassa ja helposti löytyi niin oikea sävy puuta varten kuin oikeat välineetkin. Vasta talolla huomattiin, että maalin sävy sopi myös erittäin hyvin lattiaan, joten ehdottomasti oikea valinta. Siitä sitten aloitettiin.
 
Tabula rasa, aamuhämärässä.

Sisko ensin hahmotteli lyijykynällä seinään vähän puun mallia ja kokoa (ehkä kolme viivaa) ja sitten vaan pensseli käteen, tehdessäänhän sen sitten näkee. Minä olin työnjohdollisissa tehtävissä eli istuin vieressä jakkaralla ja höpötin, kun ei oltu jaksettua tuoda radiota tontille.

Tiimi työssään. Taiteellinen johtaja hahmottelee, työnjohtaja kuvaa ja tiimin sisäinen jäsen pysyy sisällä ja möllöttää. 

 Talolla oli muuten yllättävän kylmä. Ehkä -15C ulkona vaikutti asiaan ja kun vieläkään ei ole maalämpöä asennettu (nyt jo melkein uskaltaa toivoa, että tulisi tällä viikolla, kun lokakuussa oli mietitty), niin ei ihan viitsi sähkölläkään koko pirttiä trooppisena pitää. Myös vessanpyttyjä ei vielä talolla ole, joten välillä sai aina hyvän tekosyyn käydä lämmittelemässä kahvilassa. Kolmen tunnin maalaamisen jälkeen haimme lapsityövoimaa avuksi ja veljentyttö sai toimia tiimin kuvausvastaavana ja pantterikarkkien koemaistajana. Siinä vaiheessa puu näyttikin jo aikalailla puulta.

Puu 8-vuotiaan kuvausvastaavan kuvakulmasta.

Lopulta kuuden tunnin päästä olimme jo aikasta jäässä, mutta autot olivat tässä kohtaa olleet jo niin kaun johdossa, että molemmissa pysyi jo ovetkin kiinni ja ikkunat olivat sulat myös sisältä. Ja mikä tärkeintä, puu oli valmis. Puun täytyy antaa kuivua ihan täysin, ennen kuin siihen voi tehdä varjostuksia ja muita, joten hieman täytyy jatkaa toisella kerralla, mutta nyt voitiin lyödä pensselit pussiin ja voitiin lähteä lämmittelemään. Ulkona oli jo hämärää, joten kuvat valmiista puusta ovat aivan onnettomia, pitää valoisalla ja varjostusten jälkeen napsia lisää.


Varjostuksia vaille valmis puu, iltahämärässä.

Ja kyllähän tuohon sitten kevään tullen kasvaa lehdetkin. Täytyy katsoa, mitä kaikkea sinne muuttaakaan asumaan sitten, kun huoneen oikea asukas on saapunut paikalle, sitten joskus, reilun kuukauden päästä.




sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kiintokalusteet ovat tilauksessa

Onpas vain helpottunut olo!

Minusta on kuoriutunut tämän taloprojektin myötä käsittämätön "vatvis", joka valvoo yöt miettien, että mitkä laatat sinne vessaan pitäisikään valita ja laitetaanko vessankaappeihin viistotut vai sileät ovet. Ehkä se on niin, että taloprojektissa stressin määrä on vakio ja kun talofirman "murheina" on muut suuret päätökset, niin itse sitten ottaa stressinsä näistä pienistä asioista, joista kasvaa elämää suurempia ongelmia.

Mutta, nyt ei tarvitse taikka voi enää vatvoa kiintokalusteiden syvintä olemusta ja ulkonäköä pätkääkään. PM kalusteen Hannu soitti perjantaina, että hän on nyt laittamassa tilausta eteenpäin, olihan nämä nyt varmasti näin. Ja kyllä, olivathan ne.

Olen pitänyt todella paljon yhteistyöstä PM kalusteen kanssa. Firmalla on monen (kymmenen) vuoden kokemus keittiöistä ja muista kiintokalusteista, me olimme suunnittelemassa ensimmäistämme. Aika selvä peli, kuka on oikea "asiantuntija" tässä suunnittelussa. Kun kerroimme tarpeistamme ja toiveistamme, sai Hannu heti ajatuksesta kiinni ja ehdotti erilaisia vaihtoehtoja. On hyvä olla itse mukana ja vaikuttamassa, mutta tuntuu jotenkin turvalliselta, kun keittiöfirmalla on myös parannusehdotuksia ja mielipiteitä. Ei kaikessa tarvitse olla asiakkaan kanssa samaa mieltä, varsinkin jos asiakkaan ehdotukset ovat pönttöjä. On vaan tärkeää naamioida ajatukset niin, että asiakas tuntee itsensä edelleenkin keittiömaailman neroksi ja näin minä edelleen oletan, joten juurikin näin!

Nyt on sitten tilattu kaikkien makkareiden ja eteisen vaatekaapit, kaikki keittiön ja kodinhoitohuoneen kiintokalusteet, kirjastohuoneeseen klippiovikaappeja ja koko vaatehuoneen säilytysjärjestelmät. Palvelu oli parasta ja hinnat ehdottomasti kilpailukykyiset, joten olo on todellakin helpottunut ja onnellinen.

Ja mitä me sitten tilattiin? Suunnitelmissa keittiö näyttää tältä:


sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ovet ja ikkunat

Talofirmallamme on yhteistyösopimus Lammin ikkunoiden kanssa ikkunoiden ja ulko-ovien ja Jeld-Wenin kanssa sisäovien osalta, joten ei tarvinnut lähteä kilpailuttamaan montaa eri firmaa näissä valinnoissa.

Tonttimme kaavan rakentamistapaohjeissa on määritelty, millaiset ikkunoiden tulee olla; ei ruutuikkunoita ja hillityt ikkunanpuitteet sekä ovet. Tämä sopi omaan tyyliimmekin hyvin. Halusimme isot valkopuitteiset alumiinisuojatut puuikkunat ilman mitään koristepuitteita ja Lammin Elegantti-ikkunat sopivat tähän. Lammin ikkunoilta saa vielä sälekaihtimet jo valmiiksi asennettuna samoin kuin hyttyssuojat tuuletusikkunoissa, joten nekin sitten tulevat samalla. Helppoa kuin heinänteko. Muuten, sisustusintoilijoille tiedoksi, että ikkunoista ei kuulukaan olla mitään mallia missään ja kun messuilla tai netissä yrittää etsiä mallikuvia ikkunoista, niin saa selvityksen ikkunan rakenteesta ja kaiken kattavan selityksen "No, se nyt näyttää ikkunalta". Että älkää edes suotta kyselkö, että voisiko näistä nähdä jotain mallia, sellainen on selvästikin ihan noloa. Ja hei, sittenhän ne näkee, kun ne on asennettu.

Myös ulko-ovet tulevat Lammin ikkunoilta ja niistä löytyikin jo kivasti erilaisia malleja. Halusimme tummanharmaan pääulko-oven ja muut ulko-ovet valkoisina, nämä olivatkin perustoimitusvärejä ja helppo valita. Pääoveksi etsimme sileää ovea, jossa on pieniä neliöikkunoita koristeena ja kun tarpeeksi kauan mallia mietittiin, niin ovikauppa olikin sopivasti uudistanut mallejaan ja löytyi meille mieleinen lämpöovi 407. Kodinhoitohuoneeseen valitsimme ikkunallisen oven samoin kuin takaterassille, tosin sinne halusimme parioven. Varastoihin vielä ne perinteisimmät varastojen ovet ja niin oli ulko-ovet valittuna.

Tulevat ulko-ovet, ainakin sinnepäin.


Väliovia valittiin juuri, kun oli ollut siivouspäivä ja kaikki listat oli pyyhitty. Kannatin ehdottomasti täysin tasapintaisia laakaovia, helpoimmat pitää puhtaana. Näitä pohdimme muuten yhdessä talomyyjämme kanssa ja hän totesikin aivan spontaanisti "Jaa siis tarkoitatko niitä  rumia laakaovia, jota on yleensä vain kerrostaloissa?" Joo, just niitä, sellaiset minä haluan. Makuja on todellakin monia, vieläkin hymyilytyttää :D
Toivottavasti valitsemamme massiivilaakaovet hiljentävät hyvin ääniä, niin kuin ajattelimme. Tosin, ilmanvaihdon takia makkareissa ei ole kynnyksiä, joten saattaa olla aika heikko hyöty, mutta pysyvätpähän ovet ainakin suorina, eivätkä ole vempuloita. Olohuoneeseen tulee kahdetkin lasipariovet, joita yleensä pidetään auki, mutta joilla voi myös halutessaan eristää tiloja. Pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen väliin tulee lasihuurreliukuovi, jonka voi myöhemmin maalata valkoiseksi, jos tuntuu liian läpikuultavalta.

Meille tulee ohuoneen pariovet, kylpyhuoneen liukuovi ja ihanan tavalliset laakaovet.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tervaleppätikusta asiaa - sauna

Kun olemme suunnitelleet taloa ja sen sisustusta, on sauna ollut aina mukana, tietenkin. Tosin se on aina ollut vähän niin kuin päätöslauseena "niin ja sitten se sauna". Sauna tulee, sille on paikka pohjassa, siellä on lauteet, kiuas ja kuuma. Eihän sitä tarvitse sen kummemmin miettiä.

Noh, tässä mennäviikolla piti tehdä viimeisiä sisustuspäätöksiä ja samalla havahduin siihen, että jos saunaa haluaa jotenkin suunnitella, niin se tulee tehdä todellakin nyt.


Ihan tyhjästä ei tarvitse lähteä. Pohjan perustan olemme jo miettineet ja pesuhuoneen laatat. Pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välillä on huurrelasinen liukuovi, jonka vieressä onkin heti ulko-ovi terassille vilvoittelemaan. Kun pesuhuoneeseen tullaan, on vasemmalla pyyhekuivain ja sen viereen mahtunee penkki tai jokin säilytysratkaisu. Suihkut tulevat molemmin puolin ikkunaa ja kylpyammeelle jäi juuri sopiva syvennys.

Saunan etuseinä on puoliksi laatoitettu ja puoliksi lasia, samoin kun tässä SunSaunan kuvassa, josta lasit ja lauteet tulevat.


Lauteet ovat siis SunSaunan mallistoa, eniten silmää miellyttää heidän relax-mallisto, tervaleppäisenä. Myös saunan panelointi on tervaleppää samoin kuin molempien tilojen katot. Mutta tässä kohtaa alkoikin mietintämyssyt savuamaan.

Sauna on ihan hyvän kokoinen ja pitkälle takaseinälle voisi ajatella myös jotain katseen rytmittäjää. Kiviseinämä olisi meidän saunassa ehkä vähän irrallinen, vaikka monen saunaan sellainen sopiikin. Toinen mitä mietin, on tervaleppäpaneeli pesuhuoneen katossa. Ensin ajattelin, että voihan sen joskus sitten vaikka vahata, jos puupaneliin kyllästyy, mutta tuon lasiseinämän takia molemmissa tiloissa pitäisi varmaan olla samanlaiset katot. Pesuhuoneen kattoon tulee myös 200 kuituvaloa, joten maalaaminen ei välttämättä onnistu ihan tuosta noin vain.

Tätä täytyy nyt vielä piirrellä ja miettiä. Molempiin "murheisiin" olisi kyllä jo ratkaisukin, tervaleppäistä sormipaneelia niin kattoon kuin kiukaankin taakse, mutta täytyy vähän ihmetellä hintoja ensin ja miettiä, tulisiko sitten koko katto sormipaneelilla vai jäisikö osa tavalliselle paneelille. Kaikki olisivat saman paksuista paneelia, joten yhdisteleminen onnistuisi kyllä.

Onko teillä muilla jotain ajatuksia saunasta, pesuhuoneesta, tervalepästä tai SunSaunasta?
Tällä hetkellä meidän ajatukset ja ideat näyttävät tältä.


lauantai 18. toukokuuta 2013

Sisustusostos :)

Tässä lauantai-illan kevennykseksi postaus maanantain aloituspalaveria odotellessa.

Amazonista suola- ja pippurisirotin 10£ toimivalla vieterisysteemillä.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kodinhoitohuoneesta

 Kodarissa on turkoosia ja valkoista, 
kiintokalusteet PM kalusteesta, irtotavarat Ikeasta ja internetistä.

Kun jokaiselle tavaralle ja toiminnolle on paikkansa, pysyy koti järjestyksessä.
Tällä ajatuksella lähdimme miettimään kodinhoitohuonetta. Meidän kodarissa mietittiin seuraavat asiat:
- tilojen siivoamisen tulee olla helppoa, joten laattaa lattiaan, mdf-kaapit ja laminaattitaso pöydäksi. Rungot korkeiden jalkojen päälle, jotta myös alta on helppo siivota
- värit samaa valkoista ja harmaata sekä piristyksenä turkoosia, niin kuin muuallakin
- pyykkihuolto (likapyykki, pyykinpesu, kuivaus, äärimmäisen harvinainen silitys ja viikkaus) sijoitetaan kokonaan kodinhoitohuoneeseen
- myös vaatteiden korjaus tullaan tekemään kodinhoitohuoneessa (jos niitä ei siis kiikuteta äidilleni, eli ehkä noin yhtenä kertana tuhannesta. Hyvä varata tällekin kerran kolmessa vuodessa tapahtuvalle ihmeelle oma tilansa)
- lakanat ja pyyhkeet säilytetään kodinhoitohuoneessa
- KHH:ta tulee löytyä säilytystilaa myös: lamppujen polttimoille, lahjapapereille ja -naruille, teipeille, arkifiksaustyökaluille, jatkojohdoille, kynttilöille, taskulampuille, käsityövälineille, ompelukoneelle, silitysraudalle ja laudalle, kastelukannulle ja kukkien lannoitteille, pattereille, kenkien huoltovälineille, siivousvälineille ja kaikelle sille mitä tarvitsee usein (loput työkalut järjestetään ulkovarastoon ja toimistotarvikkeet työhuoneeseen)

Hyvin mahtuu.

Kodinhoitohuoneen pohja on L-mallinen ja aika rikkonainen useine ovineen.
Toiminnot kuitenkin jakautuvat aika järkevästi.
Iso käytävä on kulkemista varten ja siitä mennään niin keittiöön, vessaan, saunan pesuhuoneeseen kuin uloskin. Kulkukäytävän vieressä on syvennys kurasyöpölle ja tämän yllä on vielä tilaa pyykkäysaltaalle sekä oskarinoksille. Nurkkauksessa voi siis hyvin pestä kurasempiakin puutarhakamppeita ja saappaita, sekä kuivattaa niitä. Koko nurkkaus laatoitetaan ja vieressä olevan vaatekaapinkin seinä suojataan vedeltä, jotta voi rauhassa lutrata. Kaapissa voi säilyttää arkiulkokamppeita ja kumppareita. Kuratilaa vastapäätä on liukuovi pesuhuoneeseen ja oven viereen tulee ehkä jokin penkki, jolle voi vaatteensa laskea saunaan mennessään. Vessan oven viereen, todennäköisesti sen penkin päälle, tulee paljon talotekniikkaa, josta voi säätää ja vääntää niin musaa, kiuasta kuin lämpöjäkin.

Itse KHH tulee isoon syvennykseen. Toisille on tärkeää, että kodinhoitohuoneen läpi ei kuljeta ja sotkut eivät näy kaikkialle. Me taas halusimme kodarin mahdollisimman keskelle arkipäivän toimintoja, ihan saunan ja keittiön viereen. Myös ulos kulkeminen oli tärkeää, jotta pihalta pääsee helposti pesulle ja pikaisesti vain hakemaan jotakin. Jossain kohtaa, jos roina ja sotku alkaa vaivaamaan, niin tuohon syvennyksen eteen voi harkita vaikka liukuovia. Mutta ainakin näin alkuunsa tämä on varmasti myös hyvä kannustin pitämään järjestystä yllä, varsinkin jos kaikelle on paikat valmiina.
Tätä tilaa lähellä on niin paljon vesipisteitä, että en halunnut itse nurkkaukseen lavuaaria, vaan korkeita kaappeja ja paljon laskutasoa. Tason alla on tyhjää tilaa, joten sitä voi käyttää myös työpöytänä niin pyykkien kuin paketoinnin kanssa.
Keittiön oven vieressä on siivous ja pyykkäyspuoli.

Heti keittiön oven vieressä olevaan kaappiin tulee siivousvälineet, josta ne saa äkkiä napattua. Emme halunneet keskuspölynimuria, joten kaapissa on tilaa ihan tavalliselle imurilla samoin kun silityslaudalle. Seuraavassa kaapissa on kolme isoa pyykkikoria, joista on helppo nostella pyykit viereiseen koneeseen. Avohyllyt jäävät leveän tason alle, jossa mahtuu hyvin viikkaamaan pyykit. Tason yläpuolelle on tulossa vielä tanko, johon voi ripustaa pyykkejä henkarissa niin kuivumaan kuin odottamaan silitystä.
Tilan toisella puolella säilytetään tavaraa.

Reunimmaiseen kaappiin tulee varmaankin tuhannen tavaran kaappi, jossa on niin kalupakkia, kuin vaihtolamppujakin ja kaikkea tärkeää. Kaksi muuta korkeaa kaappia ovat pyyhkeille ja lakanoille, tason alla olevaan kaappiin menee pöytäliinat ja tason päälle tulee avohyllyjä, joille voi laittaa vanhoja kunnon Ikean Kassett-laatikoita, joissa voi säilyttää vaikka ja mitä. Kodinhoitohuoneessa, jos missä, tulee paljon pölyä, joten suuriosa tavarasäilytyksestä on ovien takana ja laatikoissa. Toivottavasti nuo kaapit saadaan sumplittua niin, että ovat ihan kattoon saakka, jottei sinne päälle jäisi luksusmökkiä pölylle pesiä.

Millaisia ratkaisuja teillä on näille arjen tavaroille ja toiminnoille?



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pinnat - seinille

Samalla kun päätimme lattiat ja seinälaatat, niin valitsimme myös seiniin maalit ja tapetit. Myös seinissä värimaailma löytyi harmaasta ja valkoisesta. Olen selannut useaa suomalaista ja ulkomaalaista blogia sekä Houzzin sivuja löytääkseni mieleisiä värisävyjä. Huoneen seiniltä värit näkyvät paljon paremmin, kuin pienistä värimalleista, vaikka huoneiden seinät olisivatkin digitaalisia.

Maalarin valkoisen sijaan valitsimme paperin valkoisen, joka ei heijasta oikein mihinkään suuntaan ja on makuumme tarpeeksi neutraali ja valoisa. Koska suuri osa ikkunoista on varjoisan metsän ja koillisen suuntaan, niin kaikki ikkunaseinät tulevat valkoisella maalilla. Joka tilaan tulee kuitenkin myös väriä maalista tai tapetista, loput tehdään sitten sisustamisella.

Eteisaula on isohko tila, mutta siellä ei ole yhtään ikkunaa. Toki oviaukoista ja peilipinnoista heijastuu valoa, mutta pinnat haluttiin pitää aika vaaleina. Yhdelle seinälle tulee sisustavaa harmaata ja muuten mennään valkoisella.
sävy löytyi täältä

Talopakettiin kuuluvat tapetit olivat kyllä aika vanhentuneita. Sisustussuunnittelija kertoikin, että pakettiin kuuluvien tapettien tulee olla edullisimpia, jotta vaihtaminen sujuu helpommin, ihan loogista kyllä. Toisaalta en oikein ymmärrä, miksi lähtökohtaisesti vaihtoehtona on jotain, mitä kukaan ei kuitenkaan valitse, varsinkin kun laatat taas olivat niin asiallisia. Mutta niin kai se on, että makuja on monenlaisia ja varmasti joku haluaa sisustaa myös 80-lukua. Niin tai näin, ainahan voi vaihtaa. Me valitsimme RTV:ltä nämä tapetit.

tummanharmaapohjainen hopeisilla lehdillä tulee päämakkariin, harmaavalkoraidallinen tulee pienempiin makkareihin, joista tulee identtiset. Upea factoryn jopa tekstiilimäinen musta tapetti tulee kirjastohuoneeseen kirjahyllyn seuraksi ja hopeiset oksat kasvavat olkkarissa sekä keittiössä saman sävyisen maalin seurana. Lisäksi yritämme metsästään viherhuoneeseen yhtä tiettyä tapettia tuolta suuren meren takaa, mutta koska saatavuus on niin hankalaa, niin pidetään se vielä salaisuutena :)


Loppuneuvotteluissa talomyyjämme kanssa sovimme, että talopakettiin kuuluu neljä eri maalia. Nyt oli vasta kolme kasassa, joten pitihän sitä maalia vielä jonnekin saada. Kodinhoitohuoneeseen olisi saanut myös laatat seiniin, mutta koska siihen ei ollut mitään tarvetta, niin halusimme sen mieluimmin maalilla. House of Turquoise-blogissa on upeita eri turkoosin sävyjä käytetty sisustuksessa ja sieltä nappasin raikkaan turkoosin, joka sopii mielestäni hyvin kodinhoitohuoneeseen. Tämä piristää mukavasti muuten niin harmaata palettia. Näistä tulee meidän koti.







sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Pinnat - laattaa

Vaikeinta pinnoissa oli päättää märkien tilojen laatat. Enkä ole kyllä vieläkään ihan varma. Onhan tässä onneksi aikaa vatvoa ja vaihtaa.

Laattavalikoima on laaja ja lisäksi pitäisi vielä päättää, mitenkä laatat sinne seinään ladotaan. Vaakaan, pystyyn, vinoon vai tiiliseinäladonnalla. Sitten kun vielä lisää koristelaatat, niin vaihtoehtoja on ääretön määrä.

Vaikein päätettävä on ollut se, minkä kanssa kaikki laattapintojen valitsijat tuntuvat painivan; mattaa vai kiiltävää? Ja kuinka mattaa tai kuinka kiiltävää. Laattoja ei nyt vaihdeta vuosittain, joten seuraavaksi 10-20 vuodeksi pitäisi päättää sopivaa pintaa. Tuntuupa vain vaikealta.

Meille onneksi kuului talopakettiin joitakin laattamalleja, joten vaihtoehtoja oli tuhansien sijaan alta kymmenen. Toki myös muuta voi ostaa, mutta tämä rajaus oli hyvä lähtökohta. Aloitimme miettimisen pesuhuoneesta ja vertailimme vaihtoehtoja lattialaattaan. Halusimme seiniin suuriltaosin valkoista niin puhtaanapidon helpottamiseksi kuin valon vuoksi. Saunaan on tulossa harmaata lasia, joten valkoinen sopi suihkun puolelle, mutta jotain tummaakin saisi olla.

Suihkujen seinällä on ikkuna epäsymmetrisessä kohdassa, joten yleiset suihkun takana olevat "vauhtiraidat" olisivat näyttäneet ehkä hieman oudoilta. Päädyimme sitten laittamaan koko seinän eri laatalla, kuin muut tilat. Suihkuseinään tulee tummaa mustanharmaata sintesis negron 25 x 40 laattaa (kuvassa vasemmalla seinällä).

Tämän myötä päätimme myös muihin seiniin kiiltävän laatan, saman kokoisen moncofarin blanco brillon. Laatat on mietitty vaakaan, mutta arvon vielä, pitäisikö ne kuitenkin latoa pystyyn? Samoin kun tuossa kuvassa. Toisaalta tuossa Sintesis-sarjassa on myös tuota mielekästä kuviolaattaa (jonka mies kuulemma kelpuuttaa, jos kuviota kutsuu lehdiksi joilla on heteet, eikä kukiksi. Tietenkin ne ovat lehtiä!), joten voisi tuotakin vielä harkita. Pitää hahmotella nuo kylppärin seinät koneelle ja aloittaa virtuaalilaatoitus, sittenhän sen tietää.

Moncofarin matta laatta oli niin harmahtavan kellertävä, että päätimme saman kiiltävän valkoisen ja ison laatan myös vessoihin samoin kun kodinhoitohuoneen kuranurkkaukseen.Näillä laatoilla mennään, mutta pieniä muutoksia voi vielä tulla.

Keittiöön tulee välitiloihin valkoista lasia laatan sijaan, joten onneksi sitä ei tarvinnut miettiä, ainakaan vielä.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pinnat - lattialla

Vaikka odottelemmekin vielä rakennuslupaakin, niin tässä vaiheessa on jo talon sisäpinnat päätetty. Kun ajoissa tekee, niin sittenhän sitä kerkeää muuttamaan mielensäkin vielä moneen kertaan.
Talotoimittajamme yhteistyökumppanina on RTV ja sieltä tulee siis kaikki pintamateriaalit. Lisäksi RTV:n sisustussuunnittelija Terttu Havimäki oli apuna päätösten teossa. Parina iltapäivänä kävimme vaihtoehtoja katsomassa ja päätökset tuli tehtyä. Terttu osasi hyvin ehdotella erilaisia vaihtoehtoja ja sai äkkiä kiinni ajatuksistamme ja toiveistamme. Erittäin hyvää palvelua ja nyt on päätökset tehtynä. 

Ensin esittelen lattiat.
Lattiat ovat joko laattaa tai laminaattia. Laatta tulee niihin tiloihin, missä voi olla kuraa tai vettä lattialla, laminaatti taas oleskelutiloihin ja loppuihin makkareihin.

Eteiseen, kirjastoon ja viherhuoneeseen valittiin harmaata 30 x 30 Venezia Rialto-laattaa.






Kodariin, kylpyhuoneeseen, saunaan ja vessoihin tulee harmaan mustaa 10 x 10 luoto-laattaa.

Muihin tiloihin tulee laminaattia, jonka ajattelimme tarpeeksi huolettomaksi meidän käyttöömme. Halusimme harmahtavan puupintaa esittävän laminaatin ja olipa yllättävän vaikea löytää! Jostain kumman syystä suurimmassa osassa puujäljitelmälaminaattia on paljon punasävyä, jota emme halunneet. Tertun kanssa sitten pyörittelimme eri malleja eri valoissa melkein tunnin verran, ennen kuin toivomamme sävy löytyi. Valitsimme lopulta LC200-sarjan sävyn 6011, joka on tarpeeksi kestävä ja tarpeeksi neutraali meidän makuumme.
Listat tulee olemaan valkoiset ja kynnyslistat metalliset. Tälle pohjalle on hyvä ja helppo rakentaa muuta sisustusta.