maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pinnat - seinille

Samalla kun päätimme lattiat ja seinälaatat, niin valitsimme myös seiniin maalit ja tapetit. Myös seinissä värimaailma löytyi harmaasta ja valkoisesta. Olen selannut useaa suomalaista ja ulkomaalaista blogia sekä Houzzin sivuja löytääkseni mieleisiä värisävyjä. Huoneen seiniltä värit näkyvät paljon paremmin, kuin pienistä värimalleista, vaikka huoneiden seinät olisivatkin digitaalisia.

Maalarin valkoisen sijaan valitsimme paperin valkoisen, joka ei heijasta oikein mihinkään suuntaan ja on makuumme tarpeeksi neutraali ja valoisa. Koska suuri osa ikkunoista on varjoisan metsän ja koillisen suuntaan, niin kaikki ikkunaseinät tulevat valkoisella maalilla. Joka tilaan tulee kuitenkin myös väriä maalista tai tapetista, loput tehdään sitten sisustamisella.

Eteisaula on isohko tila, mutta siellä ei ole yhtään ikkunaa. Toki oviaukoista ja peilipinnoista heijastuu valoa, mutta pinnat haluttiin pitää aika vaaleina. Yhdelle seinälle tulee sisustavaa harmaata ja muuten mennään valkoisella.
sävy löytyi täältä

Talopakettiin kuuluvat tapetit olivat kyllä aika vanhentuneita. Sisustussuunnittelija kertoikin, että pakettiin kuuluvien tapettien tulee olla edullisimpia, jotta vaihtaminen sujuu helpommin, ihan loogista kyllä. Toisaalta en oikein ymmärrä, miksi lähtökohtaisesti vaihtoehtona on jotain, mitä kukaan ei kuitenkaan valitse, varsinkin kun laatat taas olivat niin asiallisia. Mutta niin kai se on, että makuja on monenlaisia ja varmasti joku haluaa sisustaa myös 80-lukua. Niin tai näin, ainahan voi vaihtaa. Me valitsimme RTV:ltä nämä tapetit.

tummanharmaapohjainen hopeisilla lehdillä tulee päämakkariin, harmaavalkoraidallinen tulee pienempiin makkareihin, joista tulee identtiset. Upea factoryn jopa tekstiilimäinen musta tapetti tulee kirjastohuoneeseen kirjahyllyn seuraksi ja hopeiset oksat kasvavat olkkarissa sekä keittiössä saman sävyisen maalin seurana. Lisäksi yritämme metsästään viherhuoneeseen yhtä tiettyä tapettia tuolta suuren meren takaa, mutta koska saatavuus on niin hankalaa, niin pidetään se vielä salaisuutena :)


Loppuneuvotteluissa talomyyjämme kanssa sovimme, että talopakettiin kuuluu neljä eri maalia. Nyt oli vasta kolme kasassa, joten pitihän sitä maalia vielä jonnekin saada. Kodinhoitohuoneeseen olisi saanut myös laatat seiniin, mutta koska siihen ei ollut mitään tarvetta, niin halusimme sen mieluimmin maalilla. House of Turquoise-blogissa on upeita eri turkoosin sävyjä käytetty sisustuksessa ja sieltä nappasin raikkaan turkoosin, joka sopii mielestäni hyvin kodinhoitohuoneeseen. Tämä piristää mukavasti muuten niin harmaata palettia. Näistä tulee meidän koti.







4 kommenttia:

  1. Heippa! Taisin tuolta Kähmäräpälän puolelta eksyä tänne :) Pikku vinkki liittyen tuohon "Paperi"-sävyyn: se on niin pirun valkonen, että jos teille tulee kirkkaan valkonen kattokin niin suosittelen ottaan kirkkaan valkoset kattolistatkin/maalaamaan paperilla. Myös ovien & niiden karmien sävyjen kans kannattaa olla tarkkana! Meillä listat todennäkösesti maalataan jälkikäteen, odotellaan vielä miltä tulee näyttään ku valaisimet on saatu paikoilleen & muovit ikkunoista pois.. Tällä hetkellä sävyero on "kamala"..

    VastaaPoista
  2. Hei ja hyvä kun eksyit :)

    Asiasta sanot ja mietin tuota kovasti siellä RTV:llä. Katto on kuitenkin vain valkoinen eikä puhtaanvalkoinen niin siihen ehkä ne listat menee. Oliko teillä valkoisen sävynä se paperi? Meillä sävy on siis itseasiassa S 0500-N, joka on sellainen harmahtavan valkoinen, eli ei siftaa yhtään keltaiseen tai punaiseen. Tuohan ei ole se "aito ja oikea" paperi, mutta sisustussuunnittelija-täti sitä paperiksi kutsui, joten hieman oikaisin :P

    Mitkä kaikki seinät teillä muuten tulee tuolla valkoisella? Meillä sitä tulee kaikille ikkunaseinille valoisuuden lisäämiseksi, mutta muuten on sitten muita sävyjä tai tapettia. Tosin, juuri tässä mietin, että pitäisikö nuo pienemmät makkarit vetää vain tuolla valkoisella tapetin sijaan ja ostaa sinne sitten tapetit, kun olisi huoneiden käyttötarkoituskin selkeytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meillä oli valkosena "Paperi", siis Tikkurilan F497. Meillä tuli kaikkiin makkareihin paperilla seinät ja yhdet seinät tapeteilla tehosteiksi. Olohuone & keittiö paperilla + olohuoneen takan viereiselle seinälle tapetti. Käytävän toinen puoli paperilla & toiselle puolelle + käytävän päähän Tikkurilan Pro Grey 1945. Kodarin seinät paperilla + yks seinä tuolla harmaalla. Eli meidän lähes kaikki seinät on "paperia" ;)

      Eihän teidän vielä välttämättä tarvi laittaa tapetteja tai maalata edes kaikkia valkoseksi. Esim yhdet seinät makkareista maalata samalla tehostemaalilla? Helpompi sitte tapetoida maalin päälle entä ku tapetin? Nää on hankalia ku ei oo mitään "oikeeta tapaa" tehdä ja kaikilla omat makunsa ja ajatuksensa :)

      Poista
  3. Tuo paperi on kyllä todella tykätty, samoin kun harmaata käytetään nyt paljon. Mäkin käytin monta iltaa siihen, että etsin mieleisiä harmaita. Ja hauskintahan on se, että vasta sitten siellä valmiissa talossa näkee, että toimivatko valinnat vai eivät.

    Meillähän on siis niin, että meille tulee erittäin valmis "avaimet käteen"-paketti pitkästä tavarasta, jossa jopa valut ja pohjatyöt tekee talofirma. Itselle jää sitten etukäteissuunnittelu (check), kaikkien sopimusten ja tarjousten ikuinen ja ainainen tarkistaminen, kiintokalusteiden valinta (check) ja pintojen valinta. Noiden pintamateriaalien hinnat ovat kuitenkin jo talopaketissa (tietyt laatat, tietyt tapetit, neljä maalia ja niiden asentamistyöt), joten nyt ne pitäisi valita.
    Ja sitten taas, kun itselle jää verrattain niin vähän tekemistä, niin sitten näistä pienistä asioista saa revittyä sen rakentajan stressin, jotta sekin olisi sitten vakio :D

    VastaaPoista