maanantai 3. marraskuuta 2014

Valmiin esittelyä - keittiö

Tämä postaus on pitänyt tehdä jo pitkään, koska kerrankin voin legendaarisesti todeta, että kyseessä on oikein toivepostaus. Useampikin kun on laittanut viestiä ja kysellyt, miten meidän keittiö on toteutettukaan. Ja kyselijöistä voi myös päätellä, että täällä käy lukemassa muitakin, sukulaisten ja kavereiden lisäksi, kiva juttu! Tiedän kuitenkin itseni ja kykyni olla lyhytsanainen, joten on ollut hankala löytää tarpeeksi aikaa tätä kilometrin mittaista raportointia varten. Koitanpa nyt.


Olen aiemminkin kirjoittanut, aika tarkastikin, kuinka keittiötä suunniteltiin pitkään ja hartaasti.
Ja tällainen siitä sitten tuli.

Huolellisella suunnittelulla tuli mietittyä nämä asiat kohdilleen;
- keittiö on osa olohuonetta ja nyt nämä alueet ruokailutilan kanssa sopivat hyvin toisiinsa
- pintamateriaalit ovat kauniit, jotka on helppo pitää puhtaana ja jotka toivottavasti kestävät käyttöä ja aikaa
Meidän keittiö.
- välitilojen valkoinen lasi, mattavalkoiset kaapinovet, valkoiset kalusterungot, jykevät harjattua terästä olevat poikittaiset vetimet ja sopivan laikukkaat kiiltävänmustat kivitasot tekevät yhdessä siistin keittiön, joka saakin näkyä kaikkialle
- kiintokalusteet ja kivitasot ovat siis PM kalusteen kautta, kodinkoneet ostettiin messutarjouksena Expertiltä, välitilalasit ja kaappien alla olevat valaisimet kuuluivat talopakettiin, muut ollaan hankittu itse


- nyt on kunnollinen suorakaiteen mallinen tiskiallas, kun aiemmin oli liian pieni ja pyöreä
- lisäksi vanha, perinteinen ja iso allas-/roskiskaappi oli toivelistalla käytettävyytensä vuoksi
- korkeat yläkaapit sopivat korkeakattoiseen tilaan ja ovat tällä tavaramäärällä täydelliset

Korotettu tiskikone ja kaikki sen ympärillä.
- tiskikone on hyvällä käyttökorkeudella, lähellä vesipistettä sekä bio-roskista ja mikä parasta, kun konetta tyhjää, niin jokapäiväiset astiat, muovikipot ja aterimet yltää laittamaan samantien paikoilleen, ei tarvitse liikkua mihinkään

Tiskikoneen vieressä voi pyöriä tukijalkansa varassa kaikki käyttöastiat paikoilleen.



- ikkunaseinälle saatiin pitkän suunnittelun jälkeen hella järkevästi ja on kyllä toimiva kokonaisuus
- liesituuletin on meille mieluisassa kohdassa keittiötä ja näin hellan sekä uunin ympärille jää hyvin työskentely- ja laskutilaa
- tuuletusikkunat liesituulettimen molemmin puolin mahdollistivat paremman järjestyksen yhden ison ikkunan sijaan
keittiöapulainen työssään.

- hellan ympärillä on hyvin laskutasoa, laatikot mausteille, kapustoille ja patalapuille,
- nurkkakaappi Le Mans-hyllyillä pannuille ja kattiloille sekä
- toinen nurkkakaappi joka vetää noin kolme kertaa tilavuutensa verran tavaraa, muun muassa leipäkoneen, raglette-grillin, fondue-pannun, kaksi vohvelirautaa, pitsa pronton, pari tehosekoitinta, pari kakkukupua, termareita, retkeilyruokailuvälineet, vatkaimen, espressokoneen, mehulingon, jäätelökoneen ja kahvimyllyn. Siis muun muassa. 

Hellan ympärillä on kaikki tavarat järkevillä paikoilla; mausteille ylin laatikko, sitten kapustat ja sitten patalaput, kattilakaapin vieressä. Vasemmalle jää nurkkakaappi, josta löytyy ihan mikä vaan kodinkone, joitakin kaksi.


- meille sopii niemeke saarekkeen sijaan, saadaan kunnolla säilytystilaa sekä aivan erikseen haluamamme nurkkakaapit, jotka vetävät käsittämättömät määrät tavaraa sisäänsä
- halusimme niemekkeen ruokailutilan puoleiset kaapit korkeampina, jotta niistä tulisi hieman näkösuojaa keittiöön, riittäisi säilytystila ja yleisilme olisi siistimpi. Tämä onnistui täydellisesti
- niemekkeen korkeissa kaapeissa, maitolasiovien takana ovat ne astiat, joita ei käytetä ihan joka päivä, helposti saatavilla
- niemeke pitää myös murut ja muut lattian pikkuroskat (sekä kahdeksan kuukautta vanhan keittiöapulaisen...)  keittiössä, eivätkä ne kulkeudu niin helposti kaikkialle

Niemeke toimii leivonta-alustana, kokkailutasona, buffet-pöytänä ja vaikka minä, säilyttäen samalla melkein kaikki kodin astiat sisässään. Välitilan valkoinen lasi viimeistelee tämänkin juuri meille sopivaksi.


- keittiön neljättä seinämää hallitsee kaappirivit
- siirsimme kylmäkaappien takana olevaa väliseinää sisäänpäin, jolloin tila pieneni, mutta samalla saatiin järkevämpi tila kalusteille ja itseasiassa toimivampi keittiö


- jääkaapin vieressä oleva taso on erittäin looginen laskutaso ja toimiva voileipientekopiste
- ruuansäilytys on pääosin jääkaapin ympärillä olevissa kaapeissa, paitsi sipulit, mausteet, kahvit, teet ja öljyt löytyvät hellan ja kahvinkeittimen vierestä
- vaihdoin loppumetreillä kylmäkoneet valkoisiksi, meille ehdottomasti oikea valinta
Kuivaruokakaapin vetohyllyt, kylmäkaapit, viinikaappi, mikro, ruokakaapit ja leivontatarvikelaatikot täyttävät tämän seinän.


- kaikille tavaroille on oma paikkansa ja säilytystilaa on paljon, melkein uskaltaa sanoa, että tarpeeksi
- suunnittelu lähti liikkeelle chileistä, Retro-kulhoista ja mummulta saaduista juomalaseista, nämä ovat mukavasti näkyvillä ja osana koko kodin värejä ja tarinoita
Keittiön koristeet, inspiraation lähteet ja muistot osana arkea.



Tästä alkaakin sitten ruokailutila ja olkkari, joista lisää myöhemmin. Ja kyllä, tämän postauksen tekemiseen meni yli kuukausi, sitä on ehtinyt jo verhotkin vaihtua, värihaasteita tulla, terassit valmistua, piha valmistua ja kaunistua. On siis lisää kuvattavaa ja kerrottavaa :)






perjantai 19. syyskuuta 2014

Nexus 5 UART serial cable ja sähkön kilpailutus

Tässä tämmöinen vähän automaatioon ja tekniikkaan liittyvä postaus, siitä mitä askartelypyödälläni olen puuhastellut. Eli Nexus5 puhelimen kuulokeliitäntä voi myöskin toimia sarjaporttina tietokoneelle, jos vaan rakentaa oikeanlaisen kaapelin siihen välille. Normaaleita ihmisiä tämä ei juuri kiinnosta, mutta jos on tietokonenörtti, niinkuin minä, niin on hienoa, että voi katsoa kernelin boottilogia, eli katsoa mitä puhelimen konepellin alla oikeasti tapahtuu.

Osalista:
3.3V USB to UART palikka 1.7e/kpl: http://www.ebay.ie/itm/301236399410
4-Pole headphone jack 3.7e/5kpl: http://www.ebay.ie/itm/181430316425


Kytketään oheisen kaavion mukaan signaalit eri osiin audio plugia, ja pistetään muutama resistanssi kaapeleihin kiinni, ja lopputulos on viimeisessä kuvassa. Ei ole kovin nätti, mutta toimii. Ring1 resistanssit tarvitaan vain jos muuttaa 3.3V UART palikan 1.8V:ksi. Tuossa kuvassa olevassa versiossa mulla oli jo modattu 1.8V palikka, joten ei tarvinnut tehdä edes voltage step downia, vaan riitti suora kaapeli.

Nexus 4 kaapelin rakennus ohjeet löytyy täältä http://www.accuvant.com/blog/building-a-nexus-4-uart-debug-cable, josta imin inspiraatiota. Nexus 5ssa trigger voltage oli vähän suurempi, joten hieman jouduin editoimaan noita arvoja Nexus 5:sta varten.


Kilpailutimme sähkömmekin uudestaan ja voittajaksi nousi 4.98c/kWh hinnallaan Kymenlaakson sähkö rakentaja.fi:n kautta. Nyt on taas seuraavaksi pariksi vuodeksi toivottavasti 'edullista' sähköä. Kaikki muut varteenotettavat kilpailijat tarjosivat 5.15c/kWh ja 5.25c/kWh hintoja, joille piti sanoa sitten ei.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Voi mummu, mitä teit.



Ja otsikkoon viitaten; täydellisesti tekikin.

Useampi lapsihan tuppaa käyttämään syöttötuolia. Ja ainakin nyt tässä ajassa mielellään sellaista, joka kasvaa lapsen mukana, sopii sisustukseen ja on norjalaista laatu-designia kunnon katteilla, jokaista lisäosaa myöten.

Meidänkin neiti sai tämän tuolin toivottuna nimiäislahjana mummilta ja ukilta. Tuoli itsessään on aika hintava, mutta onhan se kestävä, muuntuva ja kasvaa lapsen mukana aikuiseksi saakka. Pelkkä Tripp Trapp ei pienelle riitä, vaan alkuunsa voi hommata newborn-istuimen lisäsuojineen ihan pienelle tai ainakin sitten  vauvasetti-istuimen syöttötuoliksi istuvalle. Onhan se hyvä myös valjaat olla, ettei pieni putoa ja pehmusteet nyt ainakin pitää laittaa, koska syöttötuoliosa on itsessään hiostavaa ja kovaa muovia. Näin on kertynyt tuolille hintaa 180 - 455 euroa, joka on aikasta suolaista, vaikka mainio syöttötuoli onkin.

Meidän kokonaisuus.

Meidän tytöllä on tuon tuolin lisäksi tuo vauvasetti-istuin, jotta tuolin saa syöttötuoliksi. Pehmuisteitakin kovasti etsin, mutta kuosit tuntuivat meidän kotiin sopimattomilta. Lisäksi en oikein ymmärrä, että miksi syöttötuoliin on tehty 40 euron istuintyynyt, jotka ovat huokoista puuvillaa? Toki, eivät hiosta, mutta oikein kuulen sen imuääneen, kun porkkanamössö imeytyy kuosiin, slurp slurp vaan. Toisaalta, ehkä onkin näppärää, jos pehmuste pitää laittaa pesuun joka käyttökerran jälkeen, silloinhan äkkiä joutuu ostamaan varapehmusteita. Mainiosti mietitty! Ymmärrän kyllä myös ne omat haasteensa markkinataloudelle, mitä sukupolvelta toiselle periytyvä kauan kestävä klassikko tuottaa. On niin hyvä tuote, että ei tule myyntiäkään. On se hankalaa.

No, olin tässä joskus ostamassa ruokapöytään vahakangasta suojaksi ja tällöin tuli mieleen myös nuo syöttötuolin suojat. Ostin Annon vahakangasta metritavarana pöytäliinaksi ja samalla otin saman sarjan kankaista 60 cm paloja pehmusteita varten. Lisäksi ostin vanulevyä, kun sattui juurikin sopivasti siinä vahakankaiden vieressä olemaan. Materiaalit kiikutin omalle äidilleni ja kysyin, voisiko mummu niistä jotakin passelia loihtia. Hän lupasi yrittää ja viikkoa myöhemmin (välissä hän oli toki myös tehnyt meille parit juhlamekot, tuosta noin vain. Kiitos äiti) mummu toi mukanaan nämä;

Äitini eli mummun loihtimat pehmustetyynyt.


Suojat ovat täydelliset! Mallina on ollut Tripp Trappin omat pehmustetyynyt, joten nämä istuvat tuoliin täydellisesti. Mummu kuitenkin lisäsi hieman vanua, jotta pienikin istuja saa hyvin tukea pehmusteista. Lisäksi vahakangas tekee tyynyistä helposti putsattavat ja kun niitä on useampi, niin pyykkipäivätkään eivät ole ongelma. Lisäksi tuolin tyyliä on helppo muuttaa. Ylijääneestä tilkusta äitini hurautti vielä tyyliin sopivan ruokalapunkin, nyt kelpaa mussuttaa bataattia.

Pehmusteet ja ruokalappukin vielä sävysävyyn.

Lopuksi vielä onnellinen mannekiini omassa tuolissaan, jossa on vallan mukavaa olla seuraneitinä ja mukana ihan kaikessa. Kiitos mummu!

Jeeeeeeee!






lauantai 30. elokuuta 2014

Internet-shoppailuja paljuun

Netistä tilailtua, kelluva ankka radio, ebaysta 16e kotiin toimitettuna. Ja kelluva juomapidike, ebaysta, 10e kotiin toimitettuna. Nyt kelpaa taas paljuilla, kun radio pauhaa ja virvoikkeet ovat käden ulottuvilla. :)

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valmiin esittelyä - kodinhoitohuone


Vaikka kerroin saunan ja pesuhuoneen olevan suosikkipaikkani meidän talossa, niin kodinhoitohuone eli kodari on kyllä juuri meille sopiva. Tilan sijainti, toiminnot ja sisustus ovat tarkkaan mietittyjä ja jokapäiväisessä käytössä olen aivan innoissani, kuinka hyvin tila toimiikaan. Kodarin suunnitteluun käytimme melkein yhtä paljon aikaa kuin keittiönkin ja se todellakin kannatti.

KHH on jokapäiväisessä käytössä ja läpikulkureittinä neljään eri tilaan. Kylkeen mahtuu vielä tekninen tilakin.
Kodinhoitohuone on saunan ja keittiön välissä, aivan tarkoituksella. Toiset haluavat kodarin piiloon ja suljettujen ovien taakse. Me taas ehdottomasti halusimme, että tämä tila on keittiön vieressä, koska kodarissa säilytetään paljon tavaraa, jota tarvitaan keittiössäkin päivittäin. Lisäksi tilan ei tarvitse olla piilossa tai unohduksissa, vaan siellä käydään monta kertaa päivän aikana ja siksikin sen on hyvä olla "matkan varrella". Halusimme Kodariin myös toisen uloskäynnin, jotta sitä kautta voi halutessaan kantaa kauppakassit ja myöhemmin kurahousuiset uhmaikäiset sisälle. Tämän takia ulko-oven vieressä onkin kurasyöppö, iso pesuallas ja kuivaustilaa niin kura- kuin hommavaatteille sekä pihanhoitovälineille.

Laatoitettu kuranurkkaus vaatekaappeineen ja sen viereinen kulkureittikäytävä, molemmista suunnista.

Kurasyöpön vieressä on myös vaatekaappi, että jos ja kun ulkovaatteita kodarissa säilytetään, niin ne saa siististi kaappiin, eivätkä loju kaikkialla. Koko kodarin lattia on märkäsuojattu ja laatoitettu, kurasyöpön lisäksi löytyy myös toinen lattiakaivo, joten tilan voi pestä suihkulla ja siellä voi tassutella märin jaloin saunasta pihalle tai vaikka saappaat jalassa pyörähtää sisällä, hiekka ja kura eivät kuitenkaan kulkeudu muualle.

Pesuhuoneen liukuoven viereen mahtuu muutama jakkara, joille voi vieras saunaan menijä vaatteensa laskea tai sitten voi käydä vaihtamassa meidän makuuhuoneen puolella, jonne on helppo kulkea. Vedenkestäviä muovijakkaroita voi tästä helposti myös muualle kiikuttaa.


Syvennys, joka kätkee sisäänsä siististi valtavan määrän toimintoja ja tavaraa.
 Kodinhoitohuoneen isoon syvennykseen on saatu mahtumaan paljon säilytystilaa ja toimintoja. JOS kävisi niin, että tuo nurkkaus riistäytyisi käsistä, niin syvennyksen voisi eristää liukuovilla, mutta ainakin nyt tämä esillä oleminen kannustaa siivoamaan ja muistaa paremmin hommat hoitaa. Itse rentoudun järjestelemällä tavaroita paikoilleen ja siivoamalla, joten ainakin vielä uskon, että tämä tila tulee olemaan meillä katseenkestävä jatkossakin.

Oikealla puolella on siivous- ja pyykkäyskaapit sekä tilaa pyykkäykseen, säilytykseen ja kierrätykseen.

Oikealla on "likainen puoli", jossa ensimmäinen kaappi on siivouskaappi ja toinen pyykkikaappi, tämän vieressä on luontevasti pesutorni. En halunnut tähän tilaan lavuaaria, koska vierestä löytyy niin kurasyöpön päältä pyykkärin allas, kuin vessan ja keittiönkin lavuaarit. Meille oli tärkeämpää saada mahdollisemman paljon säilytystilaa ja iso taso. Tämän takia ikkunoiden edessä on koko matkalla taso, jonka alla on pesutornin vieressä avohylly, johon kerätään tyhjät pullot ja muu kierrätystavara ennen lajittelua. Yhdelle hyllylle mahtuu vielä vauvan vaippapaketitkin.


Monitoimitaso.


Tällä hetkellä taso on enimmäkseen vauvan hoitopöytänä ja siksi sen tässä vaiheessa ajattelinkin. Tason alle mahtuu vaipparoskis, tavallinen roskis ja poltettavien roskien kierrätys siististi ja järkevästi. Tasolla mahtuu myös viikkaamaan pyykit ja ajatus on, että siinä voi myöhemmin pitää vaikka ompelukonetta ja mankelia. Tason yläpuolella on kaksi kapeaa ikkunaa. Keittiön toimintojen takia, jotta saatiin hella järkevästi, päädyimme vaihtamaan ikkunat kahteen kapeaan yhden ison sijaan ja ihan ulkonäöllisistä syistä viereiseen kodinhoitohuoneeseen haluttiin sitten samanlaiset. Tämä on ollut erittäin järkevä ratkaisu. Pienemmät ikkunat ovat tuuletusikkunoita, joten kuivausrummun pyöriessä tilaa on näppärämpi tuulettaa. Lisäksi ikkunoista voi helposti seurata liikennettä tiellä, mutta ei ole itse aivan tyrkyllä. Ja ikkunoiden väliin jää hyvä tila toiminnoille. Kälyni tätä ikkunaratkaisua ehdotti, pisteet hänelle siitä. Ikkunoiden yläpuolella on kappa Fokus Fabrikin Katve-kankaasta, jota meillä löytyy petrolinsinisenä muualtakin talosta, ja josta pidän valtavasti. 

Tason piilossa olevat nurkkaukset.

 Tason päälle oikeaan nurkkaan, hieman piiloon, mahtui hyvin kuivausteline, johon voi laittaa henkarissa kuivumaan ne vaatteet, jotka eivät rumpukuivauksesta tykkää, taso itsessään kun on kosteutta kestävää päällystettyä levyä. Ikeasta löytyi erittäin näppärä, kosteaan tilaan sopiva (ja edullinen) hattuhylly, joka on pituutta voi muuttaa ja sen saa juuri oikean kokoiseksi 67-120 cm tilaan. Teline on myös sen verran jämäkkä, että siihen voi ripustaa painavampaakin pyykkiä kuivumaan. Samanlainen löytyy myös kurasyöpön päältä.Vasemmalle puolelle mahtuu lääkekaappi ja vauvan tavaroita, myös hieman nurkan taakse, joten yleisilme on kuitenkin siisti.


Vasemmalla puolella on tilaa tuhannelle tavaralle ja kaikille liinavaatteille sekä vauvan tavaroillekin.

Vasemmalla on korkeat kaapit säilytykseen. Ensimmäinen on tuhannentavaran kaappi, ihan siis kaappi niille tavaroille, joita aina kertyy ja joille ei paikkaa ole. Nyt siellä on ompelukone, käsityövälineet ja tilapäinen juomakaappi. Kaapin sisälle tehtiin myös korkea säilytysosa, jossa on pitkät mopit, lahjapaperirullat ja silityslauta. Tämänkin mietin ja silitän niin harvoin, että kun se ihme tapahtuu, niin haluan silittää olkkarissa tai muualla, en kiinteällä laudalla kodarissa. Seuraava kaappi on lakanoille ja pyyhkeille ja seuraavassa on vauvan kaikki tavarat ja vaatteet. Tason alle jää vielä kaappi pöytäliinoille ja verhoille, joita meillä on paljon, mutta käyttö on vähäistä.

Tuo vauvahuollon sijoittaminen kodariin on muuten ollut todella järkevä ratkaisu. Samalla tulee pyöritettyä pyykkihuolto tuosta noin vain ja kaikki vauvan tavarat löytyvät yhdestä paikasta, niin ei tarvitse sitten aina hakea jotain unohtunutta jostain, vaan kaikki on siinä ja yltää hyvin ottamaan, vaikka pitää samalla pyörivästä ja hyörivästä ihmishelikopterista kiinni, aikamoista arjen akrobatiaa ja todella toimivaa.


Pyykkihuollon ja läpikulun takia kodinhoitohuone on yksi talon pölypesäkkeistä ja halusimme tätäkin vähentää. Tämän takia kaikki kaapit ovat kattoon saakka ja korkeiden kaappien päälle tuli vielä ennen kotelointia erilliset pikkukaapit, joihin mahtuu paljon tavaraa. Nyt meillä onkin esimerkiksi oma kaappi jatkojohdoille ja toinen pelkästään Ikean sinisille kasseille. Itse asiassa yläkaappeihin mahtuu tavaraa niin paljon, että ne ovat osin vielä tyhjänä. Tämä tuskin tulee olemaan kuitenkaan ongelma.

Kodinhoitohuoneen väritykseksi valikoitui tutun tummanharmaan lattialaatan ja mattavalkoisten kalusteiden kanssa turkoosi maali laatoituksen sijaan, joka olisi talopakettiin kuulunut. Mielestämme laatoille ei ollut tarvetta, kuin kuranurkkauksen kohdalla.  Tästä värisävystä valvojamme totesi minulle puhelimessa legendaarisesti; "Nyt täällä on vahingossa sudittu jollain vesieristeen värillä nää seinät, mistä ihmeen itäsaksalaisesta betonibunkkerista sää olet nämä värit tänne oikein haalinut?" Tällöin tiesin jo näkemättäkin, että väri on juuri oikea ja aivan hykerryttävän täydellinen tähän tilaan, niin kuin se olikin. Meiltä tämä tila saa arvosanaksi hymynaaman ja 10 plussan, joka päivä.




tiistai 5. elokuuta 2014

Valmiin esittelyä - sauna ja pesuhuone

Tykkään hirveästi jokaisesta talomme tilasta ja huoneesta, mutta sauna ja pesuhuone ovat ehkä kuitenkin suosikkini. On muuten siitäkin harvinaiset tilat, että jo suunnitteluvaiheessa oli aika vahva näkemys, millaista pitäisi tulla ja lopputulos on lähellä samaa. Yleensä kun on matkan varrella hieman muuttunut nuo suunnitelmat.

Rakentaja-Lasse teki nämä tilat viimeisenä ja valmista piti tulla muutamassa päivässä, koska muuttoauto oli jo sovittu ja vauva vatsassa ilmoitti, että valmista pitäisi olla. Lassella oli järkyttävä flunssa ja aina kun hän alkoi yskimään, niin kaikki talossa pysähtyivät paikoilleen, kun Kummelin "Perintöä odotellessa"-sketsissä ikään. Kaiken muun lisäksi sauna tehtiin pitkästä tavarasta paikan päällä meidän kuvien mukaan ja kattoon tuli uljas sormipaneeli, johon piti porata reijät kahdelle sadalle (kyllä, 200) valokuidulle. Stressitaso oli aikasta kohdillaan. Tiukasta loppurutistuksesta huolimatta sauna on tehty todella huolella ja pesuhuone täydentää tilaa. Osaavan rakentajan jälki näkyy kaikkialla, toki myös kauniit ja toimivat pintamateriaalit, kunnollinen toimintojen suunnittelu ja varsinkin onnistunut valosuunnitelma tekevät tiloista upeat. Hyvä Lasse ja hyvä me.


Pesuhuone ja sauna pohjassa.


Sauna ja pesuhuone haluttiin kodinhoitohuoneen viereen, lähelle päämakuuhuonetta, jotta suihku olisi lähellä ja ulko-oven viereen, josta pääsee helposti vilvottelemaan ja paljuilemaan. Koska kodinhoitohuoneesta oli jo kolme muutakin ovea muualle, niin pesuhuoneeseen haluttiin liukuovi, joka ei aukeamalla tuki reittiä ja joka sopii märkätilaan, aika lähelle toista suihkua. Huurrelasinen ovi tuo mukavasti valoa pesuhuoneeseen, sopii näkösuojaksi ja ei vesiroiskeista säikähdä.

Huurrelasinen liukuovi pesuhuoneen puolelta ja pyyhenurkkaus, jossa vauvakin viihtyy.


Oven viereen jäi tilaa nurkkaukselle, jossa on naulakot pyyhkeille, sähkökäyttöinen pyyhepatteri ja penkki tavaroiden säilytykseen. Vauva viihtyy sitterissään tässä nurkkauksessa hyvin suihkuseurana ja tähtitaivaskatto rauhoitti pientä yllättävän hyvin, kun parikuisella vatsa kupruili ja elämä oli hankalaa. Jonni halusi ihan tavallisen kylpyammeen ilman poreita tai tassuja ja sille piirrettiin sopiva kolo jo talon pohjaa miettiessä. Ihmeellistä kyllä, koloon löytyi täydellisesti sopiva amme ja voisi kuvitella, että seinät on rakennettu ammeen ympärille, eikä toisinpäin.

Amme ja laatat, joista kummatkin tykkää, kunhan niissä on lehtiä eikä kukkia.

Halusimme ehdottomasti kaksi suihkua ja niihin isot sadesuuttimet ylös. Toinen meistä voisi vaikka asua kylmässä suihkussa ja toiselle pikasuihkuja varten pitää olla niin kuumaa, että iho kihisee. Lisäksi on mukavaa, kun ei tarvitse saippua päässä odotella, että joko pääsisi. Suihkut tulivat ikkunasyvennyksen molemminpuolin ja niiden väliin lasihylly puteleille ja purnukoille. Olisin kovasti toivonut sellaista seinän sisään rakennettua syvennystä, mutta se on kuulemma ulkoseinällä sen verran hintava ja riskiratkaisu, että luovuin ideasta jo aika alussa. Bauhausin lasihylly on melkein yhtä nätti ja ajaa asiansa. Laatoiksi valittiin samaa kuin vessoissakin. Ensin koko suihkuseinän piti olla mustaa laattaa, mutta halusinkin lopulta vain yhden pystyraidan suihkujen viereen, joka rytmittää yllättävän paljon koko tilaa. Yksinkertaisilla laatoilla piti mennä, mutta RTV:llä näin meidän väreihin sopivaa Sintesis ginseng negro-laattaa, joka oli samaa sarjaa mustan laatan kanssa. Hetken mielijohteesta halusin sitäkin pystyraidan verran ammeen taakse ja pidän tästäkin ratkaisusta kovasti. Epäsymmetrisesti asettuvat pystyraidat tuovat hyvää lisämielenkiintoa tilaan sekä antavat suuntaa sopivasti sisustukselle, rajoittamatta sitä liikaa.

Suihkuseinä, laatat ja saunatilan värimaailmaa, joka sopii laattoihin shampoopulloja ja saunatyynyä myöten.


Saunaan halusimme seinän, jossa on kokolasiovi ja isot ikkunat pesuhuoneen puolelle. Jossain kohtaa voi sitten jälkikasvu rauhassa läträtä ammeessa tai suihkussa ja touhuamista voi valvoa saunan puoleltakin. Lisäksi tummanharmaista laseista tulee mukavan hämyinen valo saunaan ja olo on kuin kylpylässä. Ylälauteet suunnittelimme vastakkain, toisen hieman syvemmäksi, jotta siinä mahtuu aikuinen hyvin loikoilemaan. Alalaude on leveä ja yhtenäinen taso, johon mahtuu lasten amme helposti ja aikuinenkin vielä seuraksi. Kiuas on keskellä ja malli määräytyi sen mukaan, mitä tekniikkaguru voi itse koodailla ja etäohjata, joten Harvian Kivi PI90E oli aikalailla ainoa vaihtoehto ja ihan mieluisan näköinenkin. Kauan mietimme, tulisiko saunaan jotain laatoitusta tms. kiukaan taakse katseenvangitsijaksi. Mieleistä ei oikein löytynyt, mutta kattovaihtoehtoja miettiessäni törmäsin sormipaneliin, josta innostuin täysin. Meillä ei muualla talossa puupintaa juurikaan ole ja pelkkä tervaleppäpaneeli katossa tuntui hieman liian huitaistulta ratkaisulta tähän tilaan. Sormipaneelilla tuli itsellä tunne, että tämäkin on kunnolla mietitty ja kaunista sormipanelia haluttiin molempien tilojen kattoihin ja vielä kiukaan taaksekin. Tykkään itse kovasti tästä yhdistelmästä. Nyt sekä sormipaneeli että saunan seinäpaneelit ja lauteet ovat kaikki tervaleppää ja sopivat kauniisti toisiinsa. Tämä ajaton yhdistelmä sopii meille.
Harmoninen ja tilava tervaleppäsaunamme.



Parasta meidän saunassa ja pesuhuoneessa meille:
+ leppoisat löylyt
+ kesäsademaiset suihkut ja tarpeeksi iso lämminvesivaraaja
+ tilaa isommallekin saunomisporukalle
+ tähtitaivas sormipaneelissa, joka heijastuu lasiseinästä myös saunan puolelle, joten "kaksi yhden hinnalla ja vaivalla", aivan parasta
+ tarpeeksi luonnonvaloa ja tunnelmavaloa
+ kaijuttimet suihku- sekä löylyhuoneessa ja kauko-ohjattava musiikkijärjestelmä
+ tilassa rauhoittuu niin oma mieli kuin vauvakin
+ arjen onnellisuutta parhaimmillaan



sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ulkomaalaus taitaa olla valmis

Sain mukavasti maalausapua vaimon sukulaisilta, joten vihdoinkin on koko talo ja autokatos maalattu kahteen kertaan. Vielä piti tehdä pikkuisia paikkuu- ja korjausmaalauksia, sekä siivota pihaa ja purkaa telineet (ja eihän omakotitalossa koskaan mikään ole täysin valmista), mutta nyt jo uskaltaa sanoa, että valmista on.

Tässä hieman kuvakollaasia siis valmiista jäljestä:


Teknos Nordica Eko:n plussat ja miinukset:

Plussat:
- valittu sävy TM-7833 kuivuu tosi tasaiseksi
- ei tarvitse huolehtia maalatessa, että pitäisi saada koko alue maalattua kerralla. Voi huoletta maalata vain tietyn alueen, ja seuraavana päivänä seuraavan pätkän. Ja ei ole mitään pelkoa, että maalin kuivuttua huomaisit, että missä maalauksien rajat oli.
- maali levittyy todella helposti, karkeaankaan lautaan ei tarvinnut hirveästi hinkata
- harmaa maali lähtee ihosta, lavuaarista ja laatoista helposti pikkuisen hankaamalla (valkoinen ei lähde niin helposti, mutta kynsiharjalla kylläkin)
- maali ei haise juurikaan ja kuivuu suht nopeasti
- pinta on peittävä ja meillä värisävystä johtuen kiiltävän kaunis

Miinukset:
- Menekki on suurempaa kuin purkin kyljessä mainostetaan, jouduimme tilaamaan pari purkkia harmaata lisää. Meillä meni lopulta 95 litraa (eli 9,5 ämpärillistä) harmaata maalia noin 250 neliömetrin alan maalaukseen kahteen kertaan. (Syy tietenkin voi olla maalareissakin tai liian karheasta pohjamaalatusta laudasta)
- valkoinen maali ei lähde helposti irti ihosta ja pensselitkin nihkeämpiä saada puhtaaksi

Kelit olivat aika kuumat, paahteiset ja aurinkoiset, mutta kun maalasi aamuvarhaisella tai yövuorossa, niin saatiin valmista. Nyt on hyvä ja seuraavaksi pihan kimppuun.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ulkomaalaus jatkuu

Nyt on saatu maalausurakka jo yli puolen välin, joten on aika pienelle kuvakollaasille urakan edistymisestä. Olen saanut muutaman 12 tuntisen maalaispäivän alle, jonka huomaa sitten öisin jalkakramppien muodossa. Tulee magnesiumia vähän nautittua, että helpottaa.

Saimme valvojaltamme maalaustelineet edullisesti käyttöömme, ja ne ovat olleet todella helpottava elementti varsinkin korkeita päätyjä maalatessa. Kunnon tellingit on must varsinkin isommissa maalausurakoissa. Tikkailla roikkuminen olisi silkkaa hulluutta.

Valkoinen maali on riittänyt hyvin, kun valkoisissa laudoissa on hyvä pohjamaali ja ne ovat paljon sileämpiä kuin seinälaudat. Joka myös siis tarkoittaa sitä, että harmaata maalia on kulunut enemmän kuin riittoisuutta alunperin arvioidessa. Mutta kulutus varmaan johtuu siitä, että pohjamaalattu lauta oli paikoin aika röpelöistä, joka sitten imee maalia enemmän kuin normaalisti. Tässä muutana kuva, jossa näkee varsin hyvin värieron pohjamaalin ja lopullisen värin välillä. Kokoajan olemme sitä tyytyväisempiä Nordica Eko TM-7833 sävyyn kun saamme lisää pintoja lopulliselle värille :).


Ampiaspesiä on joka nurkassa, teippasin ja Raidasin isoimman talon ylänurkasta, jotta olisi hieman turvallisempaa maalata korkealla. Ettei tarvi pelätä, että tulisi kiire alas kesken maalausurakan. Tässä pikku kuva juuri teippailun jälkeen kun muutama ampiainen yritti löytää kotipesälleen. Yleensä ne lopettaa yrittämisen päivässä :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ulkomaalaus aloitettu

Viime viikolla Kiitolinja toimitti kahdeksan TM-7833 Nordica Eko 9L tönkkää ja kaksi 9 litran purkkia valkoista. Joten suojateippailun jälkeen pääsin kokeilemaan, miten maalaus sujuu. Vedin ensin yhden seinämän harmaalla kahteen kertaan (eli annoin aina kuivua päivän verran ennen toista kerrosta). Ja täytyy kyllä sanoa, että on todella hyvän näköinen harmaa. Tässä on napsittuna vähän tilannekuvia, siitä kun on aloitettu, ja sitten siitä, että miltä näyttää valmis pinta verrattuna lautatehtaan pohjamaaliin.


Eniten tuntuu aikaa vievän huolellinen suojateippaus, mutta sen kun saa tehtyä, niin maalin sively käy kuin leikkiä vain. Levittyy todella helposti ja on peittävää. Riittoisuus on vielä hieman kysymysmerkki, maalin pitäisi riittää ekaa kertaa maalatessa 6m2 per litra ja toisella kerralla maalattaessa 9m2 per litra, eli yhden 9 litran pönikkä pitäisi riittää kahteen kertaan 32.4m2 alalle. Mutta voi olla, että tuossa testiseinässäni oli monta nurkkaa ja ikkunarakoja tms. syömässä extramaalia. Laskin, että ensimmäisenä testaamani kahteen kertaan maalaama ala oli 27m2. Ja maalipurkki loppui kesken sitä kahteen kertaan maalatessa, joten voi olla, että nykyisellä maalimäärällä ei saada kaikkia seiniä maalattua kahteen kertaan. Mutta voi myöskin olla, että olen vaan laskenut väärin ja että numerot rupeaa täsmäämään paremmin, kun alkaa maalaamaan isompia pintoja.

Seuraan riittoisuutta tulevissa postauksissa, kunhan saan vaan lisää seiniä maalattua siinä määrin, että voi riittoisuutta tarkemmin tarkastella. Ensi viikoksi on luvattu aurinkoa, ja ehkä saamme myös hieman talkooväkeä auttamaan urakassa, maalattavaa todellakin riittää. Toistaiseksi väliaikatietona voi vaan sanoa, että valitsemamme sävy on todella hyvännäköinen tuon laudan päällä oikeassa seinässä.