sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Akvaario tuli taloon

Sunnuntain vietimme mittatilausakvaarion (280x60x60cm JuTa-akvaario http://www.porinakvaariokeskus.fi) kimpussa, kun tilaamamme akvaario olohuoneen ja työhuoneen seinän väliin saapui vihdoin.

Tammelan Jussin kanssa oltiin juttusilla akvaariosta jo syksyllä, mutta piti saada ensin seinät ja lattiat pystyyn, jotta tilauskin pystyi tarkentumaan. Jussi on rakentanut akvaarioita yli 30 vuotta ja saimmekin häneltä paljon hyviä vinkkejä talon rakenteisiin ja esim. viemäröintijuttuihin akvaariota varten.  Tilauksesta meni nelisen viikkoa ja akvaario sekä jalusta olivat valmiit. Voimme kyllä erittäin lämpimästi suositella tätä firmaa, jos vaan jollakulla on hyvän palvelun ja laadukkaan akvaarion tarvetta. 

Onneksi saimme kantajia rekryttyä avuksi, aluksi sanotiin, että tarvitaan ainakin neljä kantajaa ja jotenkin ajattelimme tuolla neljällä pärjäävänkin. Kun akvaario painaa varmaan sen 200+kg, niin onneksi meitä oli lopulta 7 kantajaa, kun silläkin määrällä sitä sai säätää paikoilleen aika tovin. Kiitos taas kerran luottojuhdille, grilli ja palju lämpiävät varmasti kesällä sitten, moneen kertaan.

Ensin kannettiin metrin korkea alumiinijalusta paikoilleen ja tarkistettiin se vatupassilla vaateriin. Oli vaan laatoittaja ollut tarkka työssään, ei juurikaan tarvinnut jalkoja säädellä. Sitten allas autosta imukupeilla ja sormituntumalla kantoon, ohi pihan esteiden ja sisälle saakka. Jalustan ja altaan väliin tuli paksu vaneri jakamaan painoa ja solumuovia pehmikkeeksi. Sitten allas ylös ja tarkkaan koloonsa. Hyvä tuli ja mahtui paikoilleen hienosti (jäi melkein puoli senttiä tyhjääkin).

Vielä pitää timpurin kiinnitellä ja rakennella kipsilevy paikoilleen akvaarion alle olohuoneen puolelle seinäksi ja meidän etsiä jotain fiksua listaa, jolla peittää seinän ja akvaarion väliin jäävät raot. Nuo raot ovat tarpeen, jottei talon liikkeet luo liikaa jännitettä laseihin. Työhuoneen puolelta akvaariota huolletaan ja siellä allas ei näytä samalla tavalla seinän sisään rakennetulta, vaan rakenteet saavat näkyä. Jalustaan tulee sitten levyt liukuoviksi, jolloin alle pystyy säilömään altaan huoltotavaroita ja suodattimet, jotka nekin ovat tuollaisessa 1000 litran makean veden laatikossa aika vaikuttavat. Valot tulivat Briteistä (pari tuollaista silveriä http://www.allpondsolutions.co.uk/aquarium-1/aquarium-lighting/aquarium-t5-lighting/120cm-t5-aquarium-four-tubes-thin-lighting-system.html) mennä viikolla ja jahka saadaan lämmöt ja vedet talolla kykettyä, niin voi täyttäminen alkaa.

Saa nähdä, mikä suklaamonni tuonne vielä muuttaakaan. Eikö ole vain komea?


8 kommenttia:

  1. Uiuiuiui, on se vaan _hiano_!!! Voi että sentään, hykerryttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta voi sitten kato työhuoneen sohvalta katsoa telkkaria läpi, kunhan ei kalaparvet pyöri tiellä :)

      Poista
  2. Kyllä on komea, sinnehän voisi mennä vaikka itsekin uimaan :) Nyt vaan asukkaat sisään.
    Vautsi vau, hyvä teidän joukkue

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö!

      Allas pitää täyttää vaiheittain, ettei vaan tule mitään jännitteitä laseihin ja sitten täytyy kypsytellä, että ei tule joukkotuhoja, joten kyllä tuossa vielä hetki menee, ennen kuin valmista tulee (varsinkin, kun talolle ei siis tule vettä. En ehkä ala naapureilta ämpärillä kantamaan :D ). Mutta, tuosta se lähtee hyvin liikkeelle. Onkohan siellä rakentaja-Lasse aamulla ihmetellyt :)

      Poista
  3. Voi onpas hieno! Meillä vähän samanlainen ratkaisu juuri pystytetty tuoreeseen taloomme. Mutta tosin on kyllä pienempi kuin teillä. 360 litrainen. Kypsyttelyn jälkeen saimme akvaarioon asukkaat kuukausi sitten. Ja on se vaan näyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hienoa! Eihän sinulla satu olemaan blogia tai muuta? Olisi kiva nähdä kuvia akvaariostanne :)

      Poista
  4. oivoi... tämä olisi kyllä itsellin haave joskus vielä.. akvaario seinän sisään!
    Upea tämä projekti, täällä toivotaan lisää kuvia nähtäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ehkä tämä viestisi motivoi noiden lasien kuuraukseen (on muuten todella vaikea yltää tuohon etulasin alareunaan, melkein pitää vetää uikkarit päälle), jotta kehtaisi ottaa lisää kuviakin :D

      Poista