torstai 1. tammikuuta 2015

Valmiin esittelyä - olohuone

Hyvää tätä vuotta! Uusi vuosi, vanhat metkut, talokierroksemme jatkukoon. Olen aiemmin kertonut meidän keittiöstämme ja ruokailutilasta, jotka muodostavat olohuoneen kanssa yli 50 neliöisen tupaolkkarin. Olohuone onkin sitten seuraavaksi esiteltävien listalla.

Tupaolkkarin olkkariosa.

Olohuone sijaitsee keskellä taloa, se on avoin jatke ruokailutilalle ja siitä on kulku yhteen makuuhuoneeseen sekä vierashuoneena toimivaan chilihuoneeseen. Koillis-etelän puolella tilaan tuo valoa ruokailutilan ikkunat ja takapihan puolelle olevasta isosta ikkunasta näkyy mukavasti takaterassi sekä puistoalueena pysyvä metsä. Kahdet pariovet lisäävät ilmavuutta ja valoisuutta, tehden tilasta jotenkin rauhallisemman, vaikka läpikulkutila onkin.

Ruokapöydässä istuessa katse kulkeutuu olohuoneen läpi chilihuoneeseen ja takapihan terassille sekä metsään saakka.


Olohuoneessa on isoja elementtejä, jotka ovat näkyviä, tärkeitä ja tekevät talosta meidän kodin. Takkaa mietittiin ensin keskelle huonetta, jakamaan tilan ruokailuhuoneeksi ja olkkariksi. Tämä olisi kuitenkin pimentänyt tilaa, tehnyt takasta liian hallitsevan ja se olisi ollut liian lähellä akvaariota. Näin ollen takka hieman kapeni ja se siirrettiin seinää vasten, jolloin sen viereen jäi syvennys, jossa voi pitää puunkantotelinettä tai vaikka polttopuitakin. Meillä on kokoajan niin lämmin ja lapsi on takasta kovasti kiinnostunut, joten sitä ei ole montaa kertaa lämmitetty. Mutta takan päällä ja tulipesässä voi pitää lapsiystävällisesti kynttilöitä tunnelmaa tuomassa ja tulevaisuudessa varmasti käytetään muutenkin.

Takka ja telkkari, josta Avara Luonto näyttää ja kuulostaa erittäin tarkalta ja avaralta.

Koska sohvan luontevin paikka on takkaa vastapäätä, niin takan viereen piirrettiin tv-taso ja telkkari. Seinän sisään tehtiin lisävahvikkeet, että joskus voi tulla seinätelkkarikin ja sellainen tuohon sitten hommattiinkin. Televisio on kyllä iso, mutta jää hyvin hieman takan taakse piiloon ja sopii paikalleen.Television ympärille mahtui juuri vanhat kaijuttimet, jotka sisko päivitti tähän taloon sopiviksi DC-fixillä. Genelecit houkuttaisivat siroudellaan myös etukaijuttimiksi, mutta täytyy niiden kanssa vielä odotella ja siihen saakka nykyiset käyvät hyvin. Olohuoneessa on vain kaksi vuotaa Cosy Whiten tapettia, toinen television vieressä ja toinen akvaarion. Tapetin puu toimii mielestäni parhaiten yhtenä vuotana ja seinien väriksi poimittiin vaaleansinertävän harmaa tapetin pohjaväri. Omasta mielestäni toimiva ja mielenkiintoinen lisä tilaan.

Juuri oikean kokoinen sohva ja hykerryttävä matto, johon sopivat jopa ulkona olevat kanervat.


Vastakkaisella seinustalla on sohva, jonka piti olla ainakin 280 cm pitkä. Ikeasta löytyi juuri oikean levyinen Kivikin sohva, joka ei kuitenkaan ole divaaniosan kanssakaan liian syvä, joten jää vielä hyvin lattiatilaa. Myöhemmin ostettiin vielä nojatuolit, jotka olivatkin hankala löytää, kun piti tukea selkää tarpeeksi ja olla sellainen, että siinä jaksaa istua vaikka koko yön vauvan kanssa. Onneksi kodinykkösestä löytyi, ennen kuin yökukkumiset loppuivat. Ihana ja taidokkaasti lyöty räsymatto on ystävältä hoidossa heidän asuessaan muilla mailla. Matto on ystävän äidin tekemä ja tykkään sen rytmistä sekä väreistä. Sopii meille hyvin ja sitoo tupaolkkarin värit yhteen.

Meidän akvaario, jota on ilo katsoa, vaikka siellä ei ole vielä kunnolla kalojakaan.


Sohvan yläpuolella on saman levyinen akvaario, joka on kyllä hauska. Ne vieraat, jotka eivät sen olemassaolosta tiedä, eivät sitä edes huomaa, vaan mieltävät varmaankin tauluksi. Vesi myös vääristää, joten allas ei näytä tuhatlitraiselta ja 60cm syvältä laatikolta, jossa on yli 120 kiloa hiekkaa kaiken muun lisäksi, vaan paljon pienemmältä. Akvaarion olemassa olon tuntuu tajuavan vasta työhuoneessa, missä sen allasmaisuus näkyy paremmin. Yllättävän huomaamaton ja samalla näyttävä elementti, jota jaksaa katsella tunnista ja päivästä toiseen.

Huomaamaton läppä seinässä akvaarion yläpuolella on videotykin luukku. 


Akvaarion viereen jäi tilaa, joka kuitenkin on yhtä syvä, kun akvaariokin, joten seinään kannatti rakentaa kirjahylly ja syvä kaappi, jonne mahtuu paljon tavaraa. Akvaarion yläpuolelle saatiin siististi kiinnitettyä takakaijuttimet ja tehtiin levyllä suojattu reikä videotykkiä varten.


Tila kesä- ja talviasussaan, chilihuoneesta kuvattuna.

Olohuoneen korkea sisäkatto ja sen jatkuvuus ruokailutilaan ja pariovien kautta eteiseen sekä vierashuoneeseen tekevät tilasta isomman tuntuisen ja viihtyisän.
Tykkään. 

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana :). Akvaario seinässä on loistava keksintö ja niin kaunis nyt jo vaikkei kaloja vielä ole. Teillä on upea ja viihtyisä koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuuuuu, oliko tämä sun maailman historian ensimmäinen blogikommentti? Hyvä, hienoa äiti :D
      Ja on kyllä kiva koti, viihdytään mainiosti :) Akvaariosta pitääkin kirjoitella lisää ja pitäisi taas puunatakin. Josko ensin heitetään joulu mäelle :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Elli :)
      Kyllä tässä kymmenen kuukauden aikana on ehtinyt jo aika hyvin koti muokkautumaan, verhojakin on vaihdettu, huonekaluja siirrelty ja jopa huoneita päikseen pyöritelty. Muuttovalmiissa on kyllä se mukavuus, että oli listoja myöten kaikki valmista, muuten olisi jäänyt ehkä vähän roikkumaan.

      Poista
    2. Samaa mieltä kyllä tuosta muuttovalmiista! Meillä vasta verhoista haaveillaan...

      Poista
    3. Ostat monet varastoon, on sitten, mitä vaihdella :D
      Meillä muuten suurin osa verhoista oli jo valmiina, ostettu edelliseen kotiin tai valmiiksi jo "sitten joskus taloon". ... ja kappas, olen myös aika monet jo viime vuoden aikana ostanut lisääkin. Verhoja ja sohvatyynyjen päällisiä ei voi koskaan olla liikaa.

      Poista