sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ulkomaalin valinta

Nyt alkaa minun kesälomani, ja samalla on tarkoitus maalata talon ulkoseinät (tällä hetkellä seinässä on vain laudoissa tehtaan pohjaväri: harmaa ja valkoinen).

Olemme yhden mukavan värisen talon oven taakse menneet soittamaan ovikelloa ja kysyneet heidän värikoodiaan, joka oli TM-7733, joten ulkoseinä värin valinnassa se on ollut ykkösvaihtoehto. Väri kun näyttää hyvältä eri vuodenaikoina ja eri vaiheissa päivää, jotenkin sellainen kamelionttisävy. Mutta halusimme myös hieman testata eri sävyjä tuon pohjamaalatun laudan päällä, ennen lopullista valintaa.

Meille tarjoutui yhteistyömahdollisuus Teknoksen kanssa ja mietimme heidän avullaan mahdollisia värisävyjä. Päädyimme testaamaan seuraavanlaisia värisävyjä Nordica Eko-maaleista 0,9l purkeissa. Kolme ensimmäistä on hieman siniseen taittavia eri tummuusasteilla ja viimeinen on neutraalimpi puhdas harmaa.
sävy 7733
sävy 7633
sävy 7833
sävy NCS S 5000 N

Nordica Eko-maali kuuluu Teknoksen Nordica-maalisarjaan, joka on kehitelty suomalaisia puutaloja varten. Nordica Eko on vesiohenteinen kaksitehoakrylaattimaali, jonka kiiltävä ja kova pinta hylkii likaa ja säilyttää ulkonäkönsä, värinsä ja kiiltonsa erittäin pitkään. Maalin ominaisuuksia on paranneltu ja uudistettu, joten sen säänkestävyyden, pinnan kovuuden ja puhtaana pysymisen pitäisi olla erittäin hyvät. Toivottavasti on myös helppoa levittää, ainakin tuo vesiohenteisuus lupailee hyvää.

Saimmekin purkit nopeasti lähetin tuomana, ja suoritime viikonloppuna koemaalauksen.


Meillä oli etukäteen suosikkina toi TM-7733 (vasen yläkulma), ja värit maalattua seinälle neljännelle sijalle tuli TM-7633 (oikea alakulma), kun se oli liian baby blue. Mutta kun tuon yhden sai raakattua ulos, niin oli jäljellä vielä kolme ihan kivaa värisävyä, joten niiden väliltä arpominen vei hetken aikaa, kun piti katsoa miltä pinta näyttää varjossa ja auringon valossa. Ja hyvä, että koemaalaus oli mahdollista, kun tietokoneen ruudulta oleva värikartan väri vähän näyttää eroavan luonnossa laudan päällä.

Annoimme maalien kuivua yön yli ja otimme yllä olevan neljännen kuvan auringonvalossa. Sävyt näyttävät edelleen kaikki hyviltä ja lopulta täytyi tehdä päätös siitä, haluaako tumman vai vaalean vai niiden väliltä. Lopulta päädyimme siihen, että näistä tuo tummin sävy TM-7833 olisi voittaja, joten vaihdoimme ennakkosuosikkiamme koemaalauksen ansiosta ja meille tulee tummanharmaa talo.

Meidän luottoraksaaja, eli talohankkeessa valvojana ollut  Ari (http://www.ilarakennus.com/), tuo tänään ulkomaalaustelineet ja sää näyttää hyvältä, joten ensi viikolla pääsemme toivottavasti tositoimiin.

4 kommenttia:

  1. Me just maalattiin osa talosta tuolla Teknoksen Nordica Ekolla ja oli kyllä mainiota tavaraa! :) Hyvät värit teillä, jotain tuollaista oltaisiin varmaan myös valittu jos olisi kaava antanut periksi. Nyt mentiin sillä mikä sopii ympäristöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin noiden testipurkkien perusteella vaikutti hyvin levyttyvältä.
      Olen koko päivän vatvonut (siitä saakka kun mies julkaisi tämän postauksen), että onko tuo nyt sitten kuitenkin liian tumma. Käly jo eilen sanoikin, että hei, se on vaaaaaan talon väri, ei sitä nyt näin paljoa tarvitse pohtia. Ehkä se on näinkin. Ja tummaa kun joutuu useammin maalaamaan, niin voidaan sitten äkempää vaihtaa :D

      Poista
  2. Satuinpas sopivasti. Meidän talosta tulee tumman harmaa, sillä rakennustapaohjeet määräävät niin (lisävaihtoehtoina olisi myös musta ja punainen, mutta harmaa vie voiton). Mielenkiinnolla jään odottelemaan, millainen on ulkomaalinne lopputulos. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MannaH, onpas teillä tarkka kaavan määrääjä :) Tosin, meilläkin kaavassa kyllä määrättiin, että pitää olla tällaisia luonnonläheisiä ja perinteisiä värejä, pastellisävyt olivat tällä alueella pannassa. Meille kävi kyllä hyvin tämä värimaailma ja tuli vahingossa valittua tällainen "trendivärikin".
      Ensi viikolla säiden salliessa pitäisi sutien heilua.

      Poista