maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pelkkää säästöä

Viikonloppuna kävimme vähän säästämässä.
Lähellä oli hurjat alennusmyynnit, jossa myytiin Luhta-konsernin eri merkkien tuotteita, niin päälle kuin kotiinkin. Totesin, että pitäähän sitä ainakin käydä katsomassa. Varsinkin kun meille on tulossa kolme liinavaatekaappia nykyisen kahden hyllyn sijaan, joten hei, pakkohan se oli.

Olimme varsin tehokkaita ja alle parissa tunnissa säästimme vaikka ja mitä. Löytyi toki myös ulkoilukamppeita, mutta tässä ne kotiin hankitut, jotka kaikki olivat tietenkin tuikitarpeellisia ja muutenkin olisi pitänyt ostaa, nyt vaan säästi samalla. Ja onhan noista osa pyyhkeistä kälyllekin, että siten, ei paljon mittään. Kyllä säästäminen on mukavaa!


4 kommenttia:

  1. Hei oikeesti.
    Puunkantoteline: check.
    Liinavaatteet: check.
    Te ootte niin hoksanneet, että mitkä tämän projektin prioriteetit on.
    Uskon, että tällä asenteella voitatte 100-0 ne tilanteet, joissa muilla rakentajilla meinaa pinna kiristyä.

    VastaaPoista
  2. Joo, me panostetaan näihin tärkeimpiin ensin. Tosin, nyt täytyi sitten vähän joustaa ja maksaa tuollaisista pilipalijutuista kuten katosta lisää, mutta menköön. Kunhan muuten pysyy tärkeysjärjestys kohdillaan :D

    VastaaPoista
  3. Onpa kivanvärisiä pyyhkeitä! Just tuommoisia haluaisin itsekin, jos meillä ei olisi edellisen asukkaan remppaamaa pahanväristä kylppäriä. Onko nuo Luhdan pyyhkeet muuten pysynyt hyvässä kunnossa käytössä? Olette vissiin jo kohta vuoden ehtineet testailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa :)
      Mua hävettää jo kertoakin, mutta ei me siis kyllä olla, siis testailtu. Meillä oli edellisessä asunnossa tosiaan todella pienet liinavaatekaapit, niin nämä ovat olleet ikean kassissa ostamisesta saakka ja odottamassa muuttoa :D Sentään pesin ne silloin samantien. Nuo pyyhkeen näköiset (kuvassa oikeassa reunassa) kylpyhuoneen matot ovat vallan hyvät. Niissä kyllä näkyy roskat helposti, mutta ne on sitten myös helppo pestä ja kuivuvat paremmin, kun tavalliset kylppärimatot. Ja meillä oli ennestään jo noita saman sarjan käsipyyhkeitä ja kylpypyyhkeitä ja ne oli hyväksi havaittuja, niin ostin sitten vaan uusia värejä. Nuo "pärekorit" ovat meillä paperiroskakoreina, joista sitten laitetaan takkaan ja paljun kaminaan. Ja lakanat ovat olleet kyllä jo käytössä, heti ensimmäiseksi yöksi tässä kodissa laitettiin, kun oli puhtaat ja ihan uudet :)
      On muuten mukavaa, kun on kunnon liinavaatekaappi (olisi kaksi, mutta vauvan tavarat ovat siinä toisessa) niin myös näkee ja tietää paljon paremmin, mitä kaikkea sitä on jo haalinutkaan. Meillä on siis yksi 60cm syvä ja 60 leveä ja 240 korkea kaappi (ja myöhemmin toinen samanmoinen) lakanoille ja pyyhkeille ja yksi 80cm korkea saman kokoinen alakaappi verhoille ja pöytäliinoille. Erittäin toimivat ja tarpeelliset tilat. Tuo kodari on muutenkin yksi mun suosikeista näistä meidän tiloista, tosi toimiva.

      Poista