keskiviikko 28. toukokuuta 2014

KO-TI

Lupasin tuossa aiemmin kirjoitella omat postauksensa tämän taloprojektin tärkeimmistä yhteistyökumppaneista.  Koska ostimme "avaimet käteen"-paketin ilman kiintokalusteita, asioimme vain muutaman firman kanssa. Koko talopaketti tuli Kangasalla vaikuttavalta firmalta, nimeltään KO-TI. Heidän kauttaa saimme kontaktit maatyöt tehneeseen T. Haavistoon ja perustukset tehneeseen Perustavaan sekä pintamateriaalit myyneeseen RTV:hen. RTV:ltä sai myös apua sisustukseen ja pähkimme noita asioita Tampereen RTV:n Tertun kanssa. Kiintokalusteet kilpailutimme ja niissä päädyimme paikalliseen PM kalusteeseen, josta sitten toisessa postauksessa. Lisäksi tärkein yhteistyökumppanimme oli oma valvojamme Ari Ilottula.

Mutta siis, firmasta nimeltä KO-TI.
KO-TI oli ainoa firma täällä etelä-Pirkanmaalla, joka teki "avaimet käteen"-paketteja asiakkaan omista kuvista. Pakettiin kuului kaikki muu, paitsi ulkomaalaukset ja pihan laittaminen. Kaikella muulla tarkoitetaan suunnittelua, lupakuvia ja lupien hakemista, perustusten maatöitä, perustuksia, talon rungon rakentamista, sisäpintojen tekemistä laatoitusta, maalaamista, saunaa, takkaa ja loppusiivousta myöten sekä kaiken työn valvontaa. KO-TI:lta tuli siis myös rakennusmestari, mutta pidimme tätä itse hieman ristiriitaisena edunvalvontana ja meillä oli lisäksi myös oma valvojamme, joka paikallisena pystyi hyödyntämään omia verkostojaan ja neuvomaan meitä esim. työmaasähkön ja tontin raivauksen hankinnassa, suosittelemme kyllä ehdottomasti paikallista osaajaa.

Itse tutustuimme KO-TI:in Tampereen asuntomessuilla kesällä 2012. Syksyllä talomyyjä Kimmo soitteli, että olisiko omakotitalon tarvetta ja kun meillä kerta oli, niin tapasimme ja otimme KO-TI:n mukaan omaan kilpailutukseemme. KO-TI voitti oman kisamme sillä, että talo voitiin tehdä täysin meidän omista suunnitelmista ja kuvista ja sillä, että heiltä sai kaikki palvelut kerralla. Hioimme kauppasopimusta pitkään ja hartaasti. Vajaa 20 sivuista nivaskaa läheteltiin edestakaisin ja halusimme soppariin jo kaikki vesihanatkin. Ihan vaan vinkkinä, että sopimusta kannattaa kyllä hioa, koska silloin on vielä neuvotteluvaraa ja samalla hahmottaa itse paremmin, mitä on ostamassa. On myös hyvä antaa jonkun asiantuntijan lukea sopimus rakenteiden ja muiden osalta, jos itsellä ei ole näistä ymmärrystä. Reilu 4 kuukautta meni, että me, valvojamme ja talokauppias Kimmo olimme kaikki sopimukseen tyytyväisiä ja se allekirjoitettiin. Tontti raivattiin puista ja maatyöt alkoivat 23. toukokuuta 2013. Itse muutimme taloon 15.2.2014 ja KO-TI:n viimeiset hommat sisällä, ikkunoiden pesu ja välitilojen lasien kiinnitys, saatiin valmiiksi maaliskuun puolessa välissä.

Olemme erittäin tyytyväisiä. Meillä on todella kaunis ja huolella tehty koti.
Hankkeessa oli mukana sama rakentaja kokoajan, joka yksin tai apumiesten kanssa rakensi koko talon. Lasse teki erittäin siistiä ja huolellista jälkeä ja kun hän teki kaikki vaiheet itse, niin laatu pysyi samana ja Lasse tiesi, missä mennään. Jos joskus rakentaisimme uuden talon (ja tämä on todella suuri jos, meillä ei ole kiire tästä mihinkään), niin kyllä haluaisimme Lassen hommiin silloinkin, taitaa vain eläkepäivät kutsua häntä, ennen kuin tuo ihme tapahtuisi.


Kupruja tällaisissa hankkeissa taitaa tulla aina ja niin ne pitää vähän ottaakin. Rahalleen (todella isolle rahalle, nyt ei ole kyse satasista) pitää saada laatua ja vastinetta, mutta ylikriittisyys ja kaikesta nillittäminen vain nillittämisen vuoksi ei oikein taloprojektiin sovi. Tai sopii, mutta itselleen siinä vain pahan mielen saa. Tärkeää on sopia kaikki mahdollinen jo sopimuksessa ja kysyä, jos jokin asia tuntuu kummalliselta.

Parannettavaahan aina on ja rakentavaa palautetta antaisimme KO-TI:lle yhteydenpidosta sekä asiakaspalvelusta. Nykyään kun viestintä on niin helppoa, niin tuntuu kummalliselle, että sähköposteihin ei vastata ollenkaan tai vastataan viikkojen päästä. Tai että puheluihin vastataan parin päivän päästä, kun asiasta on monta kertaa kysytty. Tämäkin taitaa olla vähän henkilökemiajuttuja ja talofirmat voisivat yleisestikin panostaa asiakaspalveluun muidenkin kun vain talomyyjien osalta. Ymmärrettäväähän on, että ne talomyyjät ovat aina firman supliikeimmat kaverit, mutta kyllä asiakaspalvelussa olisi hyvä olla myös yksi sellainen leppoisan puhelias tyyppi, joka pitää kaikki tuhannet langat kasassa. Meillä varmaan myös vaikutti se, että yhteyshenkilö vaihtui kesken projektin. Uusi oli kyllä rauhallinen ja selvitti asiat ja hoisi hommansa, kunhan hänet vain sai kiinni. Mutta tämä viestintäkin voi olla asia, jonka voisi kirjata soppariin (millä tavalla pidetään yhteyttä ja vähintään kuinka usein tai nopeasti), sillähän siitä sitten selviäisi.

Toinen palautteen paikka on työn valvonta. KO-TI mainostaa palveluaan, että asiakkaan ei tarvitse tontilla käydä vaan voi tulla sitten valmiin muuttokuorman kanssa paikalle. Näinhän tämä varmasti voisi olla, mutta me kyllä kävimme tontilla ja talolla useamman kerran viikossa, tarkistimme asioita ja puutuimme, jos jotain sanottavaa oli. Toisaalta, tämä on mielestäni kyllä myös rakennuttajan oikeus ja velvollisuuskin. Talofirmat rakentavat taloja, monta kymmentä vuodessa. Meille tämä hanke on taas ainutlaatuinen ja tästä tulee juuri meidän koti. Se on jälkikäteen turha marista, jos on liesituuletin väärässä kohdassa, sähköt vedetty vääriin paikkoihin tai vaikka perustukset väärässä korkeudessa. Tilaaja on kuitenkin sen oman taloprojektinsa suurin asiantuntija ja se, joka istuu vähiin kuluvan rahakasan päällä. Olisi aika hölmöäkin olla seuraamatta, mitä siellä omien seinien sisällä onkaan ja miten ne lattiavalut on tehtykään. Ja jos jotain virheitä tapahtuu, niin ne on niin paljon helpompi korjata samantien, kun myöhemmin tai ei ollenkaan. Joten, kukin tavallaan, mutta me kyllä kannustamme osallistumaan paljon ja huolella, siinä kun on oma koti koti kyseessä.



Eli tässä kohtaa KO-TI:n plussat ja miinukset

plussaa
+ Lasse
+ Kaikki palvelut samasta paikasta, itsellä ei tarvitse olla mitään tietoa, osaamista tai kontakteja
+ Talo tehtiin omista kuvista, ei tarvinnut mitään kompromisseja ja saatiin juuri sentilleen sellaista, kun toivottiin. Kaikki huonekalut mahtuvat niille piirrettyihin paikkoihin ja ovet aukeavat millilleen oikein.
+ Kokonaisaikataulu oli alusta saakka tiedossa (9 kuukautta) ja se helpottaa muuta suunnittelua.
+ Hinta ja laskutus oli alusta saakka tiedossa ja jos oli tarkkaan tehnyt sopimuksen, niin nuo pitivät kyllä todella hyvin paikkansa.

+ Laatoitukset, maalaukset ja tapetoinnit teki niihin hyvin perehtyneet erikoisosaajat, jolloin valmis pinta oli todella siistiä. He myös osasivat tehdä itse, eikä jokaista kohtaa tarvinnut sopia erikseen.
+ Vaikka henkilöstöä oli vaikea saada kiinni, niin kun heidät sai, niin hommat sujuivat, kaikki asiat selvitettiin, kaikesta saattoi kysyä ja esim. jo valmiiksi sovittuja pintoja saattoi muuttaa, kun niitä ei ollut vielä tilattu. Erittäin mukavaa joustoa ja asiantuntijuutta. 
+ Työn laatu. Jo talon kehikko oli tehty siististi ja huolella ja tästä jatkui laatu kokoajan. Viimeisenä hommana Lasse teki vielä saunan ja pesuhuoneen katon ja tuo tila on ehkä koko talon tyylikkäin, vaikka olisi voinut olettaa jo kisaväsymyksen ja sen kamalalta kuulostavan ryskäyskän vaivaavan.


miinusta
- Jollei tonttisi ole täysin tasainen, esim. vanha jalkapallohiekkakenttä, niin sopimukseen kuuluvat urakkarajat ovat aivan liian pienet. Meidän tontin kulmien korkeusero oli alle metrin luokkaa, jolloin urakkarajojen ulkopuolisista maatäytöistä napsahti yli kymppitonnin yllätyslasku sopimuksen päälle. Ikävästi söi heti projektin alkuvaiheessa joustobudjetin, mutta onneksi projektin loppupuolella ei tullut mitään yllätyksiä. Tämä kyllä käy sopparista ilmi, mutta todellisuus lisälaskuineen on karua.
- Raksan siisteys oli välillä niin ja näin. Kiintokalusteita ei päästy toimittamaan suunnitellusti, kun työmaalla oli niin likaista ja sekaista. Koska taloa tehtiin valmiiksi sydäntalvella, listojen, lautojen ja kattolevyjen sahaukset tehtiin keskellä olkkaria, kun seinissä oli jo maalit ja tapetit. Valmiita pintoja ei suojattu ja tuota puupölyä on edelleen takan tausta täysi. 
- Sähköposteihin vastaaminen sopimuksen allekirjoituksen jälkeen oli satunnaista tai hidasta. Hankkeen alussa mukana ollut työntekijä ei vastannut ollenkaan. Käytännössä joutui soittelemaan perään KO-TI:n maksullisiin numeroihin, joista niistäkin sai kiinni henkilöt aika harvakseltaan. Hommat kyllä yleensä hoituivat, kunhan vain tarpeeksi pommitti, mutta oli aika turhauttavaa viestintää.
- Maalämmön piti tulla syyskuussa, se porattiin tammikuun viimeisinä päivinä. Taloa lämmitettiin tähän saakka sähköllä ja se näkyi kyllä laskuissa. Onneksi oli suht lauhkea talvi. 


Summa sumrarum

Meillä ei ole kokemusta muista talofirmoista eikä muista rakennusprojekteista, mutta meidän itsemme mielestä tämä projekti sujui hyvin viestinnän kupruja lukuunottamatta, valmis talo hipoo täydellisyyttä ja voimme suositella yhteistyötä KO-TI:n kanssa vahvasti.


- Emme ole saaneet KO-TI:lta mitään hyvitystä tästä blogin pitämisestä, paitsi lahjuksina pullapitkopussi ja suklaasydämiä, jotka jäivät yli esittelystä, eli kyse ei ole blogiyhteistyöstä vaan omista jorinoistamme :) Ja Kimmo, jos satut lukemaan, niin ne suklaat olivat muuten todella hyviä!


Tästä,  

tämän kautta,

tähän.


5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Valmiiden tilojen esittely on jäänyt ihan retuperälle, mutta koitetaan tämän 4kk vanhan seuraneidin kanssa vähän ryhdistäytyä, nyt kun on niin hyvät bloggauskelitkin.

      Poista
    2. Ja samalla postatessani tajusin, että tämä on kyllä niiiiiiin onneton tekosyy, kun ehdithän sinäkin ja monta kertaa viikossa :D :D

      Poista
  2. kaunis koti, niin rauhalliset värit. Ja akvaario! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akvaarioon pitää hommata vielä lisää puuta ja kaloja, ennen kuin se on esittelykunnossa, mutta muuten on kyllä jo valmista. Teillä on hieman vielä matkaa, mutta on se sen arvoista :)

      Poista