maanantai 29. joulukuuta 2014

Valmiin esittelyä - ruokailutila

Useammassakin kuvassa on jo näkynyt meidän ruokailutila, joka on kyllä niin tärkeä osa taloa, että se ansaitsee vielä oman postauksensakin. Marraskuun viimeisellä viikolla oli harvinainen päivä; aurinko paistoi. Ja silloinhan piti sitten näpsiä kuvia varastoonkin saakka, kuin kunnon bloggaaja ikään.
Ja mikä siinä onkaan, että paras kuvausvalo on silloin, kun tavarat ovat hieman sikinsokin, viikkosiivouksesta on kirkkaasti yli viikko (tai muutama), lapsella olisi ihan just päiväuniaika ja lounasaika on aikalailla jo ohikin. Mutta kun sitä valoa on vain sen hetken verran, joten silloin sitä sitten pitää kuvata.


Ruokailutilamme on siis samassa tilassa keittiön ja olohuoneen kanssa. Tässä "tupaolkkarissa" on yhteensä yli 50 neliötä ja korotettu sisäkatto antaa vielä lisää tilan tuntua. Ruokailutilan kaksi isoa ikkunaa ovat etelään ja tuovat valoa koko tilaan. Halusimme ikkunoiden viereen ehjälle seinänpätkälle tilaa vanhalle perintökaapille, joten ikkunat eivät ole aivan keskellä tilaa, vaan hieman lähempänä keittiötä. Nyt seinää vasten on vain matala kirjahylly keittokirjoille, ison perintökaapin yritän kunnostaa tulevana kesänä. Ikkunoiden tarkoituksellinen toispuoleisuus antaa myös hyvin tilaa verholle, joka tuo paljon väriä koko tilaan.

Ruokailutilan kesä-, talvi- ja jouluverhot

Ruokailutilassa on tärkeintä pöytä. Halusimme mahdollisimman ison pöydän, joka täyttää tilan järkevästi. Ikeasta löytyi pikkulapsiperheelle (ei harmita ne hampaanjäljet niin hirveästi, kun ei ole perintöpöydästä kyse) sopivan selkeä Norden-pöytä, joka pidennettynä on kolme metriä pitkä, joten kymmenen tuolia mahtuu pöydän ympärillä hyvin, 14 menee vielä jotenkuten. Onhan tuollainen iso pöytä aika hauska, varsinkin näin kolmen hengen perheessä, mutta meillä käy viikoittain ystäviä ja perhettä ja onhan se mukavaa, kun joulunakin on jokaiselle oma tuolinsa. Suunnittelimme tilan tuon kokoinen pöytä ajatuksena, joten istumatilaa on riittävästi ja pienemmät pöydät näyttäisivät leikkimökin huonekaluilta. Pöydän ympärille ostettiin samalla reissulla Norrnäs-tuolit, joilla on mukava istua, ovat helppoja puhdistaa ja sopivat vielä meidän sohvaankin.

Pöytä ja tuolit, kuin tehtyjä tilaan tai ehkä tila onkin tehty niille.


Keittiön niemekkeessä on ruokailutilan puolella 20 cm syvät tavallista korkeammat alakaapit, joidenka maitolasiovien taakse mahtuu hurja määrä niitä astioita, laseja ja maljakoita, joita ei käytetä ihan joka päivä, mutta usein kuitenkin.

Maitolasiovien takana astiat ovat tallessa ja samalla näkyvissä.


Pöydän päälle ostin vuosi ennen muuttoa harmaat Keraplastin Monopolit. Kaduin ostostani muuttoon saakka, ajattelin valaisemien olevan aivan liian synkät ja likaisen näköiset. Mutta katossa omilla paikoillaan valaisimet ovatkin aivan täydelliset! Ne näkyvät koko tilaan ja muihinkin huoneisiin sekä ulos, joten saavatkin olla aika neutraalit. Valaisimien väri ei ole yhtään likainen, vaan harmaa pinta estää häikimistä hyvin ja luo kodikkuutta. Koko on sopiva ja pitkä pöytä tarvitseekin seurakseen kaksi lamppua, jotka saatiin helposti samalle korkeudelle, vinosta välikatosta riippumatta (tai siis tässä tapauksessa kyllä riippuen). Tykkään erittäin paljon ja voin kyllä suositella.



Nyt tila on jo nähnyt monet juhlat; synttäreitä, nimiäisiä, nimppareita ja saunailtoja, viimeisimpänä sukujoulun. Ruokapöydän ääressä vietetään aikaa, luetaan lehteä ja tehdään paperihommia, kokoonnutaan ja jutellaan, ommellaan ja harjoitellaan lusikan käyttöä. Pöytäliinana meillä on yleensä Annon vahakangasliinoja, kankaisia oli yksi tarpeeksi pitkä ennestään. ja jouluksi ostin toisen. Ruokailutila on niin näkyvällä paikalla, että muutamalla kankaalla uudistuu koko tila ja samalla talo niiden mukana. Tässä on iso osa tupakeittiötä, joka on meidän kodin sydän. 


maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!



Joulut ovat aina jotenkin merkityksellisiä ja ne muistuu menneistä vuosista. Tämä joulu jäänee mieleen meidän tytön ensimmäisenä jouluna ja ensimmäisenä jouluna omassa talossa. Aiemmin olemme viettäneet joka juhlapäivän eri osoitteessa, sukulaisten seurasta ja valmiista joulupöydistä nauttien. Tänä vuonna rakkaat sukulaiset tulevatkin meille, joten kaiken muun uuden lisäksi pääsemme aloittamaan omia jouluperinteitämme, aiempien tapojen lisäksi.

Olen jo monen vuoden ajan tehnyt isälleni piparkakkutalon jouluksi. Oma suosikkini taisi olla tuo 30 cm halkaisijaltaan oleva maapallo, jonka napana on isän talo. 
Tänä vuonna talona oli talomalleja piparikalupakin matkassa, rintamiestalossa remppaa kun riittää. 


Uutena perinteenä neiti pääsi mukaan pipareiden tekoon, tonttulakki päässä, ihania muistoja luoden ja ei yhtään taikinaa lähmien tai rohmuten tai korvien taakse hieroen.


Meille tein tonttujen talon ja piparitaloja paikkakorteiksi.


Piparkakut ja jouluverhot tuovat tunnelmaa, mutta kyllä se vain joulukuusi on se kruunun timantti. Valitettavasti olen itse muutaman jouluvieraan kanssa niin allerginen kuuselle, että meillä täytyy olla tekokuusi. Siinä tunnelma on vähän erilainen, mutta kyllä siitäkin saa kauniin, perinteikkään ja osan joulumuistoista. Nyt jo kuusessa on muutama tärkeä koriste, joista tulee mieleen paljon muistoja ja jotka toivottavasti ripustetaan oksille joka vuosi.
Tänä vuonna kuuseen muutti lumihiutale, vauvan ensimmäiset tossut ja herra Pörri.


Vielä on aikaa siivoilla ja kokkailla, jännittää ja nauttia joulun tulosta. Mutta samalla voi jo istua hiljaisessa kodissa kynttilöiden valossa, pipareita herkutellen ja hetkestä nauttien;
joulu on jo täällä.


Oikein hyvää joulua kaikille.



lauantai 6. joulukuuta 2014

Tekniikkapäivitystä: koodaus etenee

Vähän aikaa on ollut hiljaiseloa tekniikkapostauksissa, se ei tarkoita, etteikö tekniikkaprojekti etenisi. Kokoajan tulee pientä edistystä talotekniikan suhteen, aikataulu valmistumisesta vaan hieman on venynyt. Mutta toivon, että valo-ohjaus yms automaation koodaus valmistuisi kesällä.

Tässä hieman päivitystä tekniikan suhteen. Siis tarkoituksena on, että talon kaikkia valoja voi ohjata puhelimilla, tableteilla, tietokoneilla yms teknisillä wimpaimilla. Samoin valoja voisi ajastaa, tietyt valot reagoisivat liikkeentunnistukseen, etäisyyteen ja ääneen. Samoin tietenkin käyttöliittymässä olisi saunan audion ohjaus, mielellään myös koko talon audion ohjaus (ja audion synkronointi niin, että kaikissa huoneissa soisi sama biisi tismalleen samaan aikaan). Ja lämpötila, kosteusmittari yms data olis myös saatavilla.

Koodauspuolella minulla on jo valmiina serveripuoli, eli puhelimet, tabletit ja tietokoneet voivat jo kommunikoida keskenään. Käyttöliittymä ei ole valmis, lähinnä olen viskonut laatikoita ruudulle, jotka kuvastaa eri valoja ja saunan kiukaan tilaa. Saunan spotify ohjain toimii puhelimesta (ruudulle tulee Spotifyn album artit ja biisin tiedot extra infona) ja rf-kaukosäätimellä.

Tekniikka ostoksiakin olen tehnyt pikkuisen. Raspberry Pi julkaisi A+ mallinsa edulliseen 20$ hintaan, joten pistin semmoisenkin tilaukseen, kun posteineen alle 30euron tietokone on mielestäni aika hyvä deal. Tietenkin riippuu mitä haluaa, Raspberry Pi B+-malli, jossa on myös ethernet ja tuplasti muistia on alle 40e kotiin postitettuna, mutta se on myös pikkuisen isompi.

Itse olen hankkinut jo värisuoran, joten minulta löytyy A, A+, B ja B+, noilla on tarkoitus hoitaa saunan rf kauko-ohjaimet, kosteus- ja liiketunnistimet. Samoin noilla voisi hoitaa valo-ohjauksen, mutta tällähetkellä olen suunnitellut, että valo-ohjauksen hoitaisivat 2x BeagleBone Blackia jotka olen hankkinut, koska niissä on tuplasti enemmän vapaita GPIO pinneja, jotka myöskin kotiin postitettuna maksaa vain 50e kipale, joten ovat halvempi kuin raspberryt per vapaa GPIO pinni.

Mutta tosissaan, nyt minulla on kuusi tuommoista pikkuista vähän luottokorttia isompaa tietokonetta, jolla automaatio olisi tarkoitus hoitaa. Noitten rinnalle on tullut tilattua kaikenlaisia halpoja lisähärpäkkeita, joita voi noihin kytkeä kiinni: raspberry pi hd-kamera moduuli 16e, USB nano wlan-moduuli 4e, USB nano Bluetooth-module 1e, USB RJ45 verkkokortteja 3e, liikkeentunnistajia 1e, kosteusmittareita 1e, hälytyssireenejä 3e/kpl ja rasperry kosketusnäyttömoduuli jne...

Nälkä kun kasvaa syödessä, saunan äänentoisto on toiminut varsin mallikkaasti, muta rupesin tutkimaan, että miten rakentaa äänentoisto niin, että sama musiikki voisi soida kaikissa huoneissa, ja vielä niin että ne olisivat synkassa keskenään. Muutaman hullunkalliin ratkaisun löysinkin netistä, mutta lopulta valinta päätyi Squeezeboxin suuntaan vaikka Logitech onkin tuoteperheen jo haudannut, niin siinä on laaja opensource community takana pitämässä sitä hengissä ja ovat myöskin tehneet playerit ja controllerit kaikille platformeille (esim Raspberry Pi voi olla Squeezebox server ja player). Tässä olen viikon aikana tehnyt nopeaa protoilua Logitech Media Serverin ja rpi:n kanssa, ja toi tuntuu varsin lupaavalta. Serveri osasi indexoida levyvarastoni, integroituu Spotifyhin yms nettiradioihin. Ja tosiaan Raspberryn hinnalla saa audion langattomasti laitteeseen kuin laitteeseen. Ja eipä siinä vielä kaikki, Logitechin Squeezebox rautojakin saa vielä edullisesti käytettynä. Itse juuri tilasin vielä joululahjaksi itselleni Squeezebox Boomin ja Squeezebox Duetin. Amazonissa näyttää noiden hinta uutena olla yhteensä $965 (780e plus verot), joten käytettynä posteineen kotiin tekemäni 140e deali on kohtuu hyvä.

Noilla kattaa jo kolme huonetta, joissa ei ole tietokonetta. Tietokoneellisiin huoneisiin voi asentaa playeri-softan suoraan koneeseen. Tai tarpeen vaatiessa voi hankkia/rakentaa vielä lisää playereita tai tuunata vanhoista puhelimista playeri. Itse asiassa juuri testasin, että mun vanhoista N900, N950 ja N9 puhelimista saa hyvin Squeezelite playerin. Aika täydellinen paketti jopa, hyvä wlan/usbnet ja audio-outputissa ei ole häiriötä (vastaavasti rpi:n joissakin malleissa on pientä säröä outputissa), kestää sähkökatkot sisäisen akun ansiosta jne. Ja bonuksena tietenkin vielä ilmaisia, kun ovat olleet kaapissa pölyttymässä :)

Tässä muutama kuvakaappaus UI protosta Nexus5:lla, tosiaan ei viimeisteltyjä grafiikkoja vaan sen sijaan laatikkoja, lähinnä vaan testaukseen, että data liikkuu tietokoneserverin ja puhelimen välillä oikein. Lista kaikista valoista, saunan Spotify soittimen tilanäkymä (jota voi myös radio kaukosäätimillä ohjata) ja scrollattava pohjapiirros jossa näkyy lamppujen statukset.

Tämmöistä tällä kertaa, lisää on tulossa kunhan projektit etenee... :)