sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ovet ja ikkunat

Talofirmallamme on yhteistyösopimus Lammin ikkunoiden kanssa ikkunoiden ja ulko-ovien ja Jeld-Wenin kanssa sisäovien osalta, joten ei tarvinnut lähteä kilpailuttamaan montaa eri firmaa näissä valinnoissa.

Tonttimme kaavan rakentamistapaohjeissa on määritelty, millaiset ikkunoiden tulee olla; ei ruutuikkunoita ja hillityt ikkunanpuitteet sekä ovet. Tämä sopi omaan tyyliimmekin hyvin. Halusimme isot valkopuitteiset alumiinisuojatut puuikkunat ilman mitään koristepuitteita ja Lammin Elegantti-ikkunat sopivat tähän. Lammin ikkunoilta saa vielä sälekaihtimet jo valmiiksi asennettuna samoin kuin hyttyssuojat tuuletusikkunoissa, joten nekin sitten tulevat samalla. Helppoa kuin heinänteko. Muuten, sisustusintoilijoille tiedoksi, että ikkunoista ei kuulukaan olla mitään mallia missään ja kun messuilla tai netissä yrittää etsiä mallikuvia ikkunoista, niin saa selvityksen ikkunan rakenteesta ja kaiken kattavan selityksen "No, se nyt näyttää ikkunalta". Että älkää edes suotta kyselkö, että voisiko näistä nähdä jotain mallia, sellainen on selvästikin ihan noloa. Ja hei, sittenhän ne näkee, kun ne on asennettu.

Myös ulko-ovet tulevat Lammin ikkunoilta ja niistä löytyikin jo kivasti erilaisia malleja. Halusimme tummanharmaan pääulko-oven ja muut ulko-ovet valkoisina, nämä olivatkin perustoimitusvärejä ja helppo valita. Pääoveksi etsimme sileää ovea, jossa on pieniä neliöikkunoita koristeena ja kun tarpeeksi kauan mallia mietittiin, niin ovikauppa olikin sopivasti uudistanut mallejaan ja löytyi meille mieleinen lämpöovi 407. Kodinhoitohuoneeseen valitsimme ikkunallisen oven samoin kuin takaterassille, tosin sinne halusimme parioven. Varastoihin vielä ne perinteisimmät varastojen ovet ja niin oli ulko-ovet valittuna.

Tulevat ulko-ovet, ainakin sinnepäin.


Väliovia valittiin juuri, kun oli ollut siivouspäivä ja kaikki listat oli pyyhitty. Kannatin ehdottomasti täysin tasapintaisia laakaovia, helpoimmat pitää puhtaana. Näitä pohdimme muuten yhdessä talomyyjämme kanssa ja hän totesikin aivan spontaanisti "Jaa siis tarkoitatko niitä  rumia laakaovia, jota on yleensä vain kerrostaloissa?" Joo, just niitä, sellaiset minä haluan. Makuja on todellakin monia, vieläkin hymyilytyttää :D
Toivottavasti valitsemamme massiivilaakaovet hiljentävät hyvin ääniä, niin kuin ajattelimme. Tosin, ilmanvaihdon takia makkareissa ei ole kynnyksiä, joten saattaa olla aika heikko hyöty, mutta pysyvätpähän ovet ainakin suorina, eivätkä ole vempuloita. Olohuoneeseen tulee kahdetkin lasipariovet, joita yleensä pidetään auki, mutta joilla voi myös halutessaan eristää tiloja. Pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen väliin tulee lasihuurreliukuovi, jonka voi myöhemmin maalata valkoiseksi, jos tuntuu liian läpikuultavalta.

Meille tulee ohuoneen pariovet, kylpyhuoneen liukuovi ja ihanan tavalliset laakaovet.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kuvapäivitystä tontilta

Kävin sunnuntaina vähän napsimassa kuvia tontilta. Samoin riistakameraa pikkuisen säädin ja katsoin kuinka paljon sd-kortti on täyttynyt viikon aikana (700MB, joten 16 gigan kortilla selviää puolisen vuotta, joten patterien vaihtoväli tulee olemaan pullonkaula). Datasimmiltä näytti menneen 30MB kun sähköpostiin laite pistää kuvan pakattuna, ja sd-kortille se tallettaa 8megapixelin formaatissa. Ei ole simmin data loppumassa kesken.

Varmaan tälläviikolla on ulkoseinät about pystyssä, ainakin jos työt etenee suunnitellusti. Ihan ei ole kaikkia palkkikasoja työmiehet suojanneet, mutta onneksi ei ole satanutkaan.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Seinät alkavat nousta...

Käytiin tänään tontilla kiinnittämässä riistakamera haapaan ja samalla kuvaamassa tonttia. Hyvin tuntuu kuvia tupsahtelevan sähköpostilaatikkoon.

Iloinen yllätys oli, että runkomateriaalit on ilmestyneet tontille, ja seinien pystytys on alkanut. Samoin Ko-ti Oy:n työmaakoppi on ilmestynyt paikalle, johen on sähkötkin vedetty työmaataululta. Ja ihan hyvin ovat suojanneet pressun alle lautakasat.

Aikatauluarvioita kun katsoo, niin säältä suojaan pitäisi olla valmis about heinäkuun ekalla viikolla. Toivottavasti on hyvä sää tässä pari viikkoa, niin pysyisi rakenteet kuivana, ja päästäisiin maalaamaan räystäslaudat...

Riistakamera saapui postissa

Tontin työmaakyltissä lukee, että tontilla on kameravalvonta. Jota ei tietenkään ole ollut, mutta kohta on, kun lopulta päätin tilata itselleni riistakameran, joka myös lähettää napatut kuvat suoraan sähköpostiin. Lähinnä tarkoitus on etänä katsoa, että miten rakennusprojekti etenee, ja tehdä vaikka pystytyksestä timelapse video. Lopulliseen taloon tulee vielä erilliset valvontakamerat, mutta tuo voi hyvin olla backup kamerana myöhemminkin.

Kahdeksan megapixelin riistakamera 189.5e retkitukusta postikuluinen ja siihen kylkeen DNA:n prepaid 10GB/6kk sim kortti, 19.9e tarjouksessa Itellan postitoimistojen tiskiltä. DNA:n prepaid simmin kun rekisteröi, niin saa vielä 9GB dataa bonuksena ilmaiseksi. Joten nyt simmillä on 19GB datasiirtokapasiteettiä. Pitäisi 19000 kuvaa(jos laskee kuvan kooksi 1MB) riittää hienosti seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Minulla ennestään olikin kasa ylimääräsiä SD kortteja ja AA-pattereita.

Mukana tuli suomenkielinen käyttöopas, lopulta kuitenkin katsoin englanninkielisestä, kun siellä on asiat selitetty laajemmin. Tavan pulliaiseltä voi mennä hetki jos toinenkin tuon asetuksia kuntoon laittaessa. Lopulta en löytänyt käyttöliittymästä mitään tapaa muuttaa omaa sähköpostiosoitetta, joten irroitin SD-kortin laitteesta ja tietokoneella avasin conffaus tiedoston ja teksieditorilla pistin asetukset kuntoon. Ja kuvat rupesivat tupsahtelemaan hienosti sähköpostitilille, jonka loin kuvia varten.

Asetuksista pystyi hienosti säätämään, että monta kuvaa laite nappaa liikkeen tunnistettuaan, ja monen minuutin välein kuvia otetaan. Paketin mukana on kiinnityshihna puuhun yms tarvikkeet. Tarkoitus olisi illalla käydä laite kiinnittämässä tontilla olevaan puuhun.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Tervaleppätikusta asiaa - sauna

Kun olemme suunnitelleet taloa ja sen sisustusta, on sauna ollut aina mukana, tietenkin. Tosin se on aina ollut vähän niin kuin päätöslauseena "niin ja sitten se sauna". Sauna tulee, sille on paikka pohjassa, siellä on lauteet, kiuas ja kuuma. Eihän sitä tarvitse sen kummemmin miettiä.

Noh, tässä mennäviikolla piti tehdä viimeisiä sisustuspäätöksiä ja samalla havahduin siihen, että jos saunaa haluaa jotenkin suunnitella, niin se tulee tehdä todellakin nyt.


Ihan tyhjästä ei tarvitse lähteä. Pohjan perustan olemme jo miettineet ja pesuhuoneen laatat. Pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välillä on huurrelasinen liukuovi, jonka vieressä onkin heti ulko-ovi terassille vilvoittelemaan. Kun pesuhuoneeseen tullaan, on vasemmalla pyyhekuivain ja sen viereen mahtunee penkki tai jokin säilytysratkaisu. Suihkut tulevat molemmin puolin ikkunaa ja kylpyammeelle jäi juuri sopiva syvennys.

Saunan etuseinä on puoliksi laatoitettu ja puoliksi lasia, samoin kun tässä SunSaunan kuvassa, josta lasit ja lauteet tulevat.


Lauteet ovat siis SunSaunan mallistoa, eniten silmää miellyttää heidän relax-mallisto, tervaleppäisenä. Myös saunan panelointi on tervaleppää samoin kuin molempien tilojen katot. Mutta tässä kohtaa alkoikin mietintämyssyt savuamaan.

Sauna on ihan hyvän kokoinen ja pitkälle takaseinälle voisi ajatella myös jotain katseen rytmittäjää. Kiviseinämä olisi meidän saunassa ehkä vähän irrallinen, vaikka monen saunaan sellainen sopiikin. Toinen mitä mietin, on tervaleppäpaneeli pesuhuoneen katossa. Ensin ajattelin, että voihan sen joskus sitten vaikka vahata, jos puupaneliin kyllästyy, mutta tuon lasiseinämän takia molemmissa tiloissa pitäisi varmaan olla samanlaiset katot. Pesuhuoneen kattoon tulee myös 200 kuituvaloa, joten maalaaminen ei välttämättä onnistu ihan tuosta noin vain.

Tätä täytyy nyt vielä piirrellä ja miettiä. Molempiin "murheisiin" olisi kyllä jo ratkaisukin, tervaleppäistä sormipaneelia niin kattoon kuin kiukaankin taakse, mutta täytyy vähän ihmetellä hintoja ensin ja miettiä, tulisiko sitten koko katto sormipaneelilla vai jäisikö osa tavalliselle paneelille. Kaikki olisivat saman paksuista paneelia, joten yhdisteleminen onnistuisi kyllä.

Onko teillä muilla jotain ajatuksia saunasta, pesuhuoneesta, tervalepästä tai SunSaunasta?
Tällä hetkellä meidän ajatukset ja ideat näyttävät tältä.


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Viikonloppukuvia tontilta

Pari näpäystä pikaisesti otin, maatyöt ovat valmiit, ja runkotyöt alkaa ehkä ensi viikolla. Oli vielä muutama haapa pistetty nurin. Me annettiin lupa vaan kaataan haapa joka on lähinnä taloa, mutta olivat sitten kaataneet kaksi. Elämä on, noh pitääpä pätkiä ne polttopuiksi.

Väärissä paikoissa olleet sadevesikaivot on kaivettu oikeille paikoilleen, joten pointsit siitä.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tontilla työt etenee kovaa vauhtia

Rakennusprojekteissa aina sattuu ja tapahtuu. Joku aiemmissa kommenteissa lähettikin terveisiä, että mahtaako kaikki sujua niin upeasti ja uljaasti. Päästiinhän sitä perustuksiin saakka, ennen ensimmäistä kopsahdusta (jos nyt ei vesikatetta lasketa ja turhahan sitä on laskea, ei ollut hei kun vajaa 3000euron kopsahdus se).

Huomasimme itse, että autokatoksen valut oli tehty vanhentuneen asemakaavan mukaan 30cm liian korkealle, samalla oli paukkunut urakkarajan soramäärät, osaksi tästä johtuen. Tästä sitten alkoi sähköposti (sähköposteihin ei rakennusliikkeet juuri vastaile, eikä ainakaan nopeasti sen jälkeen kun nimet on papereissa) ja puhelinlangat laulaa. Kannustamme muuten erittäin vahvasti kaikkia palkkaamaan hyvän ja osaavan valvojan, jolla on rakennusalanosaamisen lisäksi paikallistuntemusta siitä alueesta, jolle rakennatte ja sosiaalisia taitoja toimia niin asiasta mitään ymmärtämättömien (eli meidän) kuin asiasta liikaa ymmärtävien (kolmannen sukupolven rakennusalan ammattilaisten) kanssa. Meillä on tällainen valvoja ja kyllä vaan asiat sujuvat, niihin puututaan, niitä selitetään ja selvitetään loppuun saakka.

Soittelun tuloksena pidimme pikapalaverin tontilla, meidän valvojan, Ko-ti Oy:n vastaavan ja maanrakennusliikkeen (http://www.thaavisto.fi) johtajan kanssa. Keskustelimme hyvässä hengessä, ja pääsimme sopuun pienestä hyvityksestä korkeudesta johtuvista extrakustannuksta maa-aineksien osalta, katoksen puolta timanttileikkurilla 20cm:n matalemmaksi ja sokkeliin aukot oville. Ja lupasi Haavisto vielä tasoittaa etupihan täytemaat ja autokatoksen eteen maata siirtää korotusta kompensoimaan. Samoin luvattiin sähköputket vetää etu- ja takapihan pollarilamppuja varten.

Hienoa oli kyllä se, että Haaviston työmiehet myönsivät pikkuvirheen ja missään kohtaa ei ollut turhaa syyttelyä mihinkään suuntaan.

Oppimisinpaikka oli meille se, että jos nyt satutaan sanomaan myyntitilanteessa, että urakkarajan ulkopuoliset maatyöt ovat varmaan jotain pauttiarallaa 5000e teille maksettavaksi, niin se voi sitten oikeasti olla ihan mitä vaan viiden ja viidenkymmenen kiloeuron väliltä. Ja tämän tiedät, kun lasku tulee kotio. Mutta senhän nyt kaikki tietää, että rakennuttajilla on rahaa niin, että ranteet paukkuu, joten ei se ole niin tarkkaa. Ja ei tämä kyllä oikeasti ollut mitenkään myyjänkään vika, vaan ehkä ennemminkin yhdistelmä huonoa viestintää, inhimillistä virhettä, pientä mutkien oikomista ja huonoa tuuria. Surkeiden sattumusten sarja ja elämä on :)

Tässä vähän kuvia miltä tontilla näytti keskiviikkona. Täytesoraa on mennyt tontin pohjiin jo 950+ tonnia, ja urakkarajat on jo paukkuneet. Sisätäyttöjä ei oltu vielä tehty, siihen menee vielä varmaan 500 tonnia extraa about, joten kovasti kirpaisee lompakossa. Mutta niinhän sitä on sanottu, että pohjien kanssa helposti tulee yllätyskuluja, jollei rakenna täysin tasatontille, joka on jalkapallokenttä. Mutta kyllähän kaikki extrakulut, jotka ylittaa budjetoidut arviot aina harmittaa. Sopimispaperin urakkarajan senttimäärät on aika hepreaa ensikertaa rakennuttavalle.

Terassin pohjaan styroksit ennen kuin sorat tulee päälle. Muutamaan kantoon joutuu näyttämään moottorisahaa, kun niitä ei saa kauhalla repimällä pois kaatamatta muita pystyyn jätettäviä puita. Sokkelin alta sähköveto takapihan valoille, ja sokkelin alta myös etupihan vedot. Sokkelin sisäeristyksessä pientä heittoa etuseinässä, mutta toivottavasti ei haittaa. En ole ehtinyt vielä laserilla mittaamaan, että kuinka suorassa on oikeasti. Pitänee varmaan viikonloppuna käydä vähän taas tontilla kiertelemässä tarkemmin. Varsinkin kun tänään Haaviston työmiehet olivat saaneet tehtyä kaikki korjaukset ja täytöt aikalailla valmiiksi. Liisa kävi niitä tänään katselemassa ja hyvältä näytti. Homma alkaa olla siis valmis seuraavaa supermiestä - timpuria varten.




sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Autokatosvaraston valut valmiit

Kävimme taas tontilla kääntymässä, autokatoksenkin valut on valmiit. Puukehikot on jo poistettuna, joten nyt näkyy hyvin betoni ja sisäpuolen eristeet. Valusokkelimme teki http://www.perustava.fi/.

Teknisessä tilassa näyttää pari epämääräsen näköistä kuparikaapelia olevan, olisko sitten maadoitusta tms varten, ei ole hajuakaan :)

Loppuviikosta pitäisi sitten tulla jo sähköt, ja maakoneetkin palaa tontille keskiviikkona.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Valut alkoivat

Eilen oli valut alkaneet, joten kävimme näpsimässä vähän valokuvia. Liisan kanssa ihmeteltiin, että miten se talon pohja näyttää aina vaatehuoneen kokoiselta ja silti siihen vaan mahtuu koko talo. Niin sitä silmä huijaa. Huomasin myös, että yksi rännikaivo jää terassin alle, saas nähdä miten korjaantuu. Ensi keskiviikkona tulee taas maakoneet, jolloin toivottavasti sen kaivavat oikealle kohdalle.

Työmaakylttikin saapui vihdoin, sen olikin pitänyt tulla jo kolmeen kertaan aikaisemminkin, mutta hyväähän kannattaa odottaa, on kyllä komia, myyjä-Kimmokin on päässyt mukaan kurkkimaan :D 

Ai niin, ja työmaasähkökaappikin on saapunut, kytkentä ensi viikon lopussa. Niin se homma etenee.