maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pelkkää säästöä

Viikonloppuna kävimme vähän säästämässä.
Lähellä oli hurjat alennusmyynnit, jossa myytiin Luhta-konsernin eri merkkien tuotteita, niin päälle kuin kotiinkin. Totesin, että pitäähän sitä ainakin käydä katsomassa. Varsinkin kun meille on tulossa kolme liinavaatekaappia nykyisen kahden hyllyn sijaan, joten hei, pakkohan se oli.

Olimme varsin tehokkaita ja alle parissa tunnissa säästimme vaikka ja mitä. Löytyi toki myös ulkoilukamppeita, mutta tässä ne kotiin hankitut, jotka kaikki olivat tietenkin tuikitarpeellisia ja muutenkin olisi pitänyt ostaa, nyt vaan säästi samalla. Ja onhan noista osa pyyhkeistä kälyllekin, että siten, ei paljon mittään. Kyllä säästäminen on mukavaa!


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Valmis keittiö - siis paperilla

Keittiö on siis periaatteessa valmis, vain talo ja asennus puuttuu ;)

Keittiön miettimisessä lähdettiin liikkeelle siitä, millaiseen tilaan keittiö tulisi, mitä toimintoja ja tiloja keittiössä tarvitsemme ja miltä sen pitäisi näyttää. Halusimme ajattomuutta, neutraalia pohjaa, PALJON säilytystilaa ja yhtenäisyyttä ruokailutilan sekä olohuoneen kanssa. Lisäksi jo vuosi sitten näin kaupassa kivoja purkkeja ja päätin ostaa ne sillä ajatuksella, että ne olisivat tulevan keittiömme suunnitelman lähtökohta. Lisäksi Jonni harrastaa kovasti chilejä, joten nekin saisivat keittiössä näkyä.


Ensin mietin, että siisteyden kannalta alakaapit olisivat tummat ja yläkaapit valkoiset. Kuitenkin ihmeteltyäni moniamoniamonia kuvia päädyin siihen, että yksivärisyydellä tulisi levollisempi ja ehkä aikaa kestävämpikin keittiö, joten päädyin valkoisiin mattaoviin ja runkoihin. Siisteyden ja järjestyksen kannalta valitsimme myös korkeat yläkaapit. Tässä kohtaa on hyvä myöntää meidän molempien pakonomainen tarve tavaran hamstraamiseen ja huomioida se myös säilytystiloissa :)

Halusimme myös aikaa ja varsinkin käyttöä kestävät tasot, joten etsimme heti kivitasojen puolelta. Toiveissa oli harmaat, mutta järkevän hintaluokan harmaat olivat niin kirjavia että mieli vaihtui mustiin, jotka tuovat ryhtiä keittiöön. Näistä mielikuvista lähdimme liikkeelle. Ja tällainen siitä sitten paperilla tulee.



Keittiöön kuljetaan olohuoneesta ja ruokailutilasta, sekä kodinhoitohuoneen ovesta. Itse halusin muuten juuri näin, että KHH on keittiön vieressä ja siitä voidaan kulkea myös ulos, jolloin tilasta tulee säilytystilana hyvä jatke keittiölle ja myös sitä kautta voi kantaa ostokset sisälle.

Keittiö on neljällä seinällä ja täyttää koko tilan. Yhdellä seinällä on korotettu astianpesukone, iso suorakaiteen mallinen tiskiallas (tällainen tulee todella tärkeäksi, kun tällä hetkellä on pieni pyöreä allas, jonne ei mahdu mitään ja jos siellä koittaa jotain tiskata, niin tulva on varma). Nurkassa on ihan vaan nurkkakaappi, jonka tarkoituksena on jo tässä suunnitteluvaiheessakin olla kaiken mahdollisen rojun ikuinen säilytyspaikka.

Ikkunoiden välissä on uuni, hella ja liesituuletin. Viereen mahtuu vielä laatikosto kapustoille, ennen seuraavaa kulmaa ja LeMans-kattilakaappia. Niemekkeessä on keittiön puolella kolmen laatikon laatikostoja ja ruokailutilan puolella hieman korkeampia lasikaappeja, joten astioille on nyt tilaa. Ikkunaseinälle mahtuu vielä kaksi erillistä vitriinikaappia "tauluiksi". Toinen on ajateltu tulisille asioille ja toinen niille toisille inspiraationlähteille :)

Kulkureitin toisella puolella olevalla seinällä on korkea kaappi ulosvedettävine laatikoineen kuiva-aineille sekä pakastin ja jääkaappi. Näiden viereen jää tilaa vielä laskutasolle, jolla voi tehdä voikkareita ja jolle voi nostella jääkaapista ruokia. Tason alla on viinikaappi ja laatikoita, yläpuolella mikro ja vielä muutama kaappi. Yläkaapit ovat melkein metrin korkuisia, jotka sopivat mielestämme hyvin korkeakattoiseen tilaan ja antavat mahdollisemman paljon säilytystilaa.

Paperilla tämä ainakin kuulostaa ja näyttää juuri meidän tarpeiden ja haaveiden mukaiselta keittiöltä, toivottavasti se on sitä käytännössäkin. ... Noh, vuoden päästä sen varmaan jo näkee, ei tunnu aika pitkältä, ei.

 

torstai 14. maaliskuuta 2013

3.5" TFT LCD

Lisää nörttitavaraa saapui ebaystä, tällä kertaa 3.5" TFT LCD näyttö, jota on tarkoitus käyttää joko langattoman kameran näyttönä tai raspberry pi:n monitorina. Luultavasti RPI:ssä, josta postauksia luvassa jossain vaiheessa. Minulla onkin sopivasti romulaatikossa vanhoja ulkoisien usb-kovalevyjen virtalähteitä, josta saa samoista johdoista 5V ja 12V sähköt, niin Raspberry(5V) ja LCD(12V) on tyytyväisiä.

Ainiin, ja hinta oli 14e posteineen suomeen.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kiintokalusteet päätetty

Sisustuksen kannalta yksi isoimmista päätöksistä on tehty, eli kiintokalusteet on päätetty.
Olisimme voineet tilata talotoimittajamme kautta kiintokalusteiden suunnitelmat ja Puustellin kalusteet, mutta halusimme itse vertailla eri toimittajien tarjouksia. Tosiasiahan on, että Suomessa kiintokalusteet taidetaan tehdä kahdessa eri tehtaassa ja sitten eri firmat myyvät näitä samoja kalusteita hieman erilaisilla vaihtoehtoidalla ja katteilla. Meillä on kalusteiden suhteen suht ajaton, hajutun ja mauton maku, joten vaihtoehtoja löytyi jokaiselta toimittajalta. Kävin tutustumassa Kvikin, Domuksen, Ikean, Puustellin ja Keittiömaailman tarjontaan.

Varsinkin keittiömaailmassa palvelu oli oikein ystävällistä ja asiantuntevaa. Minuun tekee heti vaikutuksen, kun ei yritetä tarjota kalleinta, vaan toimivinta ratkaisua ja huomioidaan, mitä asiakas toivoo. Tarjoukset pyysimme Puustellista ja Keittiömaailmasta ja olimme päätymässä jo Keittiömaailman Ala Carte-keittiöön järkevämmän hinnan ja asiantuntevan palvelun takia, kunnes kuulin akaalaisesta paikallisesta toimijasta, PM kalusteesta.

Poikkesin PM kalusteessa yksi iltapäivä, ilman mitään ajanvarauksia ja kovaa etukäteissuunnittelua. Siinä parissa tunnissa suunnittelimme koko talon kiintokalusteet; keittiön, kodinhoitohuoneen, kaksi vessaa, vaatehuoneen, kolmen makkarin ja eteisen vaatekaapit sekä kirjastohuoneen ehkä lievästi haastavan kaappiseinän. Sain hyviä ehdotuksia ratkaisuihin ja vaikka en oikein tiennyt, mitä halusin, niin myyjä sai ajatuksistani kiinni ja ehdotti järkeviä ratkaisuja. Hyvillä mielin lähdin liikkeestä ja jäin odottamaan tarjousta. Parin viikon päästä tuli sähköpostia ja tarjous oli kaikista kattavin ja edullisin. Peli oli aikasta selvä :)

Tänään kävimme vielä miehen kanssa liikkeessä uudestaan ihmettelemässä ja varmistamassa, mitä kaikkea tulikaan sovittua ja nyt on sitten kiintokalusteet päätettynä. Aika helppoa ja lupaavaa, tästä tulee hyvä koti!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kuvia tontilta, tästä aloitetaan...

Käytiin vähän napsimassa valokuvia tontilta, niin näkee miltä se näytti ennen raivausta. Tekniikkapömpelit tontin reunalla antaa toiveita nörtille nopeasta valokaapelista, joten on toivoa saada Internetti uuteen taloon. Kunnan mukaan Sonera on vetänyt kaapelia tänne.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Linksys SRW2048 48-port gigabit managed switch with Webview 19"

Lisää ebay ostoksia, tällä kertaa käytetty 48-porttinen gigabitin kytkin tekniseen tilaan. 199e posteineen suomeen, kohtuu hyvä deali kun suomesta tuosta saa maksaa uutena noin 800e.

Tarkempaa speksiä täältä: http://www.ekonet.com.mk/WBStorage/Files/SRW2048-EU.pdf

Minulla on jo ennestään kolme HP Procurve 1810G-8sia, joissa on myös web management

Sen lisäksi meiltä löytyy kasa kotikäyttö gigaisia kytkimiä ilman web managementtia. Noilla pitäisi kyllä talon tietoverkon saada kasaan, vaikka voi olla, että vielä yhden 16-24 porttisen kytkimen hankin varastoon ihan vaan teknisen tilan valokaapelin vastakappaleeksi... :)